torstai 12. joulukuuta 2019

Valoa ja väriä pimeyteen

Täällä oli hetken aikaa lunta maassa ja sen aikaa kaikki näytti uskomattoman kauniilta. Mikä huima ero maisemaan tuleekaan vaivaisella puolen sentin lumikerroksella.

Musta, niljaisten lehtien kaupunki
Tuli valkeaksi ja sai
Meidätkin hetkeksi sädehtimään
(Ultra Bra) 

No, sitä iloa ei kauaa valitettavasti kestänyt ja nyt ollaan palattu takaisin mustiin, niljaisiin lehtiin. Onneksi maisemaa saa itsekin piristettyä esimerkiksi laittamalla valoja sekä ulos että sisälle.

Kuistin pelargoneilla ja muilla siellä talvehtivilla on päivisin kasvivalot, mutta illalla tunnelmavalaistus.

Keittiön ikkunalla kasvava avokado on kasvanut niin isoksi, että valotähti ei meinannut mahtua ikkunaan ollenkaan.

Naapurustossa tosi monella on aivan täydellisen näköinen tuija tai kartiovalkokuusi, johon laittaa valot. Itselläni on kasvamassa sekä kääpiökuusi että kääpiöpihta, mutta ne ovat toistaiseksi noin 30 sentin korkuisia, joten niihin ei oikein kannata valoja laittaa. Tähän ns havuryhmään kuuluu myös pilarimarjakuusi. Ystäväni totesi lohduttavasti, että ryhmä näyttää "varmasti hienolta" 20 vuoden päästä. Sitä odotellessa. 😂 Koska en jaksa odotella niin kauaa, hommasin täksi talveksi portin pieleen kartiovalkokuusen ruukussa.

Joulukukkien suhteen ajoituksen onnistuminen ei tainnut oikein taaskaan mennä ihan nappiin. Minulla on kasvamassa sekä tasetin, hyasintin että ritarinkukan sipuleita. Tasetit taitavat kukkia ennen joulua ja ritarinkukka taas tuskin ehtii jouluksi, mutta haitanneeko tuo nyt mitään. Hyasintti ei ole lähtenyt kasvuun ollenkaan, lieneekö ollut liian kuiva alun perinkin. Ai niin, lisäksi on tietenkin kesän ulkona olleet, viime vuoden ritarinkukat, jotka ovat edelleen vaiheessa "koskahan tämän lehdet kuivuvat, että voisin viedä sen pimeään?" Onneksi näitä voi paikkailla hakemalla kaupasta yksilöitä, joiden kukinta on paremmin ennustettavissa.

Valkoinen ritarinkukka olikin yllättäen kerrottu.

Ostin syksyn sipulialesta muutamia syyskukkijoita ja istutin ne ruukkuun, jotta voin nostella ne tarpeen vaatiessa kuistille turvaan kylmältä ilmalta. Tällä säällä ne pärjäisivät hyvin ulkonakin, itse asiassa kukkapenkissä näkyy paitsi jouluruusun nuppuja, myös kevätkrookusten piippoja. Not good. Syyskukkijaruukku on nyt kuitenkin kuistilla, kun pakkasten aikana ehdin sen sinne nostaa. Jouluruusu ja syyssahrami siinä kauniisti kukkivat.

Kevättäkin jo pikkuisen odotellaan. Tilasin ensimmäiset siemenet (!!), chilejä lähinnä. Niitä kun saa ruveta jo tammikuussa kasvattelemaan. Ihan vielä ei taimihommat kiinnosta, mutta ehkäpä vuoden vaihteen jälkeen nekin taas alkavat innostaa.

Mitähän "Olet mitä syöt" -ohjelman ravitsemusasiantuntija sanoisi katsoessaan minun jääkaappiini? Vihanneslaatikossa nimittäin kevättä odottelevat keltaiset hyasintit ja krookukset. (On siellä vihanneksille omakin laatikkonsa.) Näyttävät kyllä jo siltä, etteivät jaksa kovin pitkään odotella. 

9 kommenttia:

  1. Valoilla ja kukilla tästä niljakkaasta pimeydestä selvitään, toivon niin. Ja ilman muuta siementilauksilla. Mietinkin tässä yhtenä päivänä, että voisi hyvinkin alkaa vakavasti suunnitella siemenhankintoja. Eihän tässä mene kuin hetki siihen, kun kylvöhommat alkavat. Kiva siis kuulla, että on muitakin joulun alla kylvöjä ajattelevia.
    Tuijat ovat aika nopeakasvuisia, joten harkitse sellaisen istuttamista johonkin sopivaan "joulupuu"-paikkaan. Ne ovat kohtalaisen edullisia isokokoisinakin. Kartiovalkokuusi on tosi hidas. Olen monena vuotena ostanut isokokoisen sypressin ruukkuun ja laittanut siihen jouluvalot. Talvesta eivät ole hengissä selvinneet, mahtaisiko tuijakaan selvitä heppoisessa ruukussa.
    Mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija olisikin hyvä idea, mutta oikeastaan siinä ainoassa sopivassa "joulupuu" -paikassa on jo se (toistaiseksi surkean pieni) havuryhmäni. Pitää miettiä, josko keksisin jonkun toisen paikan. Kartiovalkokuusi on termoruukussa, en erityisemmin luota sen selviämiseen talven yli siinäkään, mutta katsotaan. Joskus kasvit yllättävät, yhtenä syksynä laitoin pataistutukseen tuivion, joka vastoin kaikkia odotuksia olikin keväällä erittäin hengissä ja pääsi maahan kasvamaan.

      Viime talvena minulla taisi olla tähän aikaan chilit jo kasvamassa ja yksi kannakin olohuoneen nurkassa. Nyt ei ainakaan vielä innosta kylvöhommat sitten niin yhtään, ehkä siksi, että syyshommat venyivät aika pitkälle ja tuntuivat tosi vastenmielisiltä. Nyt kun chilin siemenet ovat valmiina, niin kylvöt voi aloittaa heti kun siltä tuntuu.

      Mukavaa joulunalusaikaa sinnekin! :)

      Poista
    2. Meidän parhaassa joulupuupaikassa kasvaa marjakuusi. Sen oli tarkoitus kasvaa joulupuuksi, mutta kasvivalinta meni pieleen. Kartiovalkokuusen sijasta ostin marjakuusen, joka kasvaa maljamaisesti ylöspäin. Lumen painosta sen oksat taipuvat alas, eikä siihen kannata mitään valoja ripustaa. Lisäksi sitä olisi kannattanut leikata pienestä pitäen runsaammin, sitähän se olisi kestänyt hyvin. Vaan enpä ajoissa tajunnut ja nyt se on melkoinen rohjake. Onneksi joulupuupaikkoja löytyi sitten muitakin ja niissä on nyt tuijia.

      Poista
  2. Säät ovat puhetta aiheuttaneet, meillä on taas tällä hetkellä muutama sentti lunta, joten paremmalta näyttää. Toivoisin lumen kestävän. Valot ilahduttavat ehdottomasti! Kivalta näyttää jouluvalot kartiovalkokuusessa. Minulla on vanhalla tallipihalla tuija, minkä taisin istuttaa pohjasta rikkinäiseen vanhaan pataan noin 7 vuotta sitten. Siitä on tullut korkea ja komea (sopii paikalleen hyvin) ja pysyvästi asennetut jouluvalot loistavat kauas. Näyttää yllättävän kauniilta maantielle asti. Oi, olet jo ostanut siemeniä! Kunhan joulu on takana, pitää ryhtyä tutkimaan kuvastoja. Hyvää joulunodotusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta toivoisin kovasti, mutta täällä etelässä ei taida olla mitään toivoa ainakaan jouluksi lunta saada. No, ei auta kuin yrittää sopeutua ja laitella valoja ja joulukukkia piristykseksi. :)

      Taisin jossain vaiheessa sopia itseni kanssa, että ensi kesäksi en osta mitään uusia siemeniä, vaan käytän vanhat varastot pois. En oikein uskonut tätä edes silloin, kun sitä ajattelin. :D Kuvastoissa on kuitenkin aina kaikenlaisia ihania uutuuksia, joita haluaa päästä kokeilemaan.

      Hyvää joulunodotusta, toivottavasti lumi pysyy siellä maassa! :)

      Poista
  3. Musta maa ja pimeys on ikävää. Onneksi valot ja kukat auttavat edes vähän. Meillä on lunta parikymmentä senttiä, mutta kun joka toinen päivä sataa vettä ja joka toinen päivä on pakkasta, niin onpa paikoitellen aika liukastakin. Saisi pysyä koko ajan pikkupakkasella, niin olisi puutarhankin mukavampi talvehtia.
    Sinulla on kuistilla mukavan viidakkomaiset tunnelmat. Ja jääkaapissakin kevät mukavasti tulossa :D Toivottavasti edes osa joulukukistasi ajoittaisi kukintansa jouluksi. Toisaalta onhan sekin mukavaa, että kukintaa tulee pitkäksi aikaa. Minun viimejouluinen amaryllikseni puski jo muutaman lehden alun näkyviin, mutta päätti sitten vetää ne takaisin. Oppikirjan mukaan tein mukamas kaiken, mutta ilmeisesti amaryllis ei ollut samaa mieltä. Onneksi ostin kaupasta uuden. Toivotaan, että se olisi yhtä kaunis kuin tuo sinun kerrannainen ihanuus. Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuleista kasvatettujen joulukukkien ajoitus on aina hieman arpapeliä, mutta eipä se tosiaan mitään haitaa, vaikka on kukintaa sitten pidemmälle ajalle. :)

      Toivottavasti amarylliksesi on kaunis! Vaikka kaikkihan ne taitavat olla omalla tavallaan kauniita. Mukavaa joulunodotusta sinnekin! :)

      Poista
  4. Olen kuullut että kartiovalkokuusi voi jopa talvehtia ruukussa joten hyvä hankinta ja kivat valot. Kaunis kerrottu ritarinkukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi kiva, jos se kevääseen selviäisi! Katsotaan miten käy. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!