Vuodenkierto: joulukuu

Joulukuu ei sään puolesta juurikaan marraskuusta eronnut: enimmäkseen on ollut harmaata ja ankeaa. Muutamana päivänä on sentään sen verran valoa pilkahtanut, että on saanut kuvattua pihan jouluruusuja. Muuta kuvattavaa siellä ei sitten oikein olekaan.

Yleisnäkymä on melko masentava.

Yleensä meillä on ollut pieni kuusi, mutta tänä vuonna jotenkin tuntui siltä, ettei jaksa vaivautua. Koristelin pihalla pihlajan joulupalloilla ja mies laittoi oksankarahkaan valot. Sisällä kuusen virkaa saa toimittaa kuvan ruukkuhavu.

Joulukukkienkin kanssa meni vähän niin ja näin. Jääkaapissa olleet hyasintit nostin ihan ajoissa valoon, mutta ne ovat edelleen hyvin tiukalla nupulla. Onneksi niitä saa kaupasta valmiimpina.  Värivalinta tosin ei osunut ihan nappiin, luulin nimittäin ostaneeni pelkkiä sinisiä, mutta osa onkin pinkkejä. En ole sen kummemmin sinisen kuin pinkinkään ystävä, joten ihan esteettisistä syistä valintani olisi valkoinen. Mutta siniseen on tunneyhteys. Edesmennyt vaarini antoi minulle aina joulun alla nimenomaan sinisen hyasintin, joten jouluhyasintin pitää olla minulle sininen. No, onneksi pinkkikin tuoksuu hyvältä!

Ritarinkukka ei "ihan" ehtinyt jouluksi. 😂

Mukavaa uuden vuoden odotusta kaikille! Nythän päivätkin jo pitenevät, eli ei mene kovin kaukaa kun kohta on jo kevät. 😙

Hyvää joulua!

Vaikka vuosi on ollut hyvin kummallinen ja kaikki eivät ehkä pääse viettämään jouluakaan niin kuin olisivat halunneet, toivon että kaikilla on silti mahdollisimman mukava joulu! Omaan jouluviettoon rajoitukset eivät suuremmin vaikuta. Tavallisesti olemme käyneet yhtenä päivänä vanhemmillani kylässä (puolison vanhemmat asuvat pikakyläilyyn liian kaukana), mikä jää nyt väliin, mutta muuten olemme normaalistikin viettäneet joulua kotona ihan omalla porukalla eli kahdestaan kissojen kanssa. Koronatilanne vaikuttaa kyllä mielialaan, tosin masentava sää taitaa vaikuttaa sitä enemmän.

Kaiken pimeyden ja märkyyden keskellä puutarhassa jos ei nyt varsinaisesti väriä, niin ainakin kauneutta, tarjoavat jouluruusut. Sain aikanaan ystävältäni jouluksi jouluruusun, jonka istutin keväällä kokeeksi puutarhaan. Koska se tuntui viihtyvän hyvin, olen istuttanut niitä lisääkin. Osa on ihan varta vasten hankittu puutarhaan, osa taas joulukukista puutarhakasveiksi "kierrätettyjä". Allaolevan kuvan lajike (jonka nimi ei valitettavasti ole jäänyt mieleen) on vähälehtinen ja runsaskukkainen.

 

 

Jos täkäläiset talvet aikovat olla jatkossakin tällaisia, saatan istuttaa koko pihan täyteen jouluruusuja. Ne kukkivat tosiaan nyt, kun puutarhassa ei juuri muuta väriä ja elämää ole. Pakkasen sattuessa ne lötkähtävät hetkeksi, mutta piristyvät heti sään lämmetessä. Jos ihan kunnon talvi osuu kohdalle, kukat ja jo esillä olevat nuput toki paleltuvat, mutta siinä tapauksessa jouluruusu usein tekee keväällä uuusia nuppuja. Sitä paitsi keväällä on niin paljon muitakin kukkia, ettei yhtään haittaa, vaikka jouluruusun kukinta jäisikin vain talven iloksi.

 

Valkoisia jouluruusuja kasvaa puutarhassa useammassa paikassa ja ne tuntuvat viihtyvän niissä kaikissa. Suurin osa on hieman varjoisemmissa paikoissa, mutta osa myös aurinkoisemmassa penkissä. Keväällä perustettuun uuteen penkkiin istutin myös pari punakukkaista jouluruusua. Jännityksellä odotan, kukkivatko ne keväällä.

Oikein hyvää joulua kaikille!

Vuodenkierto: marraskuu

Marraskuun vuodenkiertopostaus meni näköjään joulukuun puolelle, mutta haittaako tuo nyt mitään. Marraskuu, joopa joo. Ei ole juuri mitään erityisen positiivista sanottavaa koko kuukaudesta, eikä joulukuun alku ainakaan näytä sääennustuksen perusteella yhtään sen paremmalta. Märkää ja pimeää on ollut.

Lunta toivoisin kovasti, sekä suojaamaan kasveja että piristämään maisemaa. Pelkkä pakkanenkin riittäisi, että olisi mukavampi kävellä metsäpoluilla (nyt ovat melkoista mutavelliä) ja voisi aloittaa lintujen ruokinnan kunnolla.

Lumi tekee talventörröttäjistä erityisen kuvauksellisia. Tässä punahattu, jolla lumihattu.

Kuukauden kuvan nappasin sinä ainoana päivänä, kun oli hieman lunta.

 

Puutarhan syystyöt ovat enimmäkseen paketissa, mutta jokunen pikkuhomma vielä odottelee tekijäänsä. Daalianjuurakot nostin muistaakseni viikko sitten ja ne lojuivat kuistilla kuivumassa turhankin pitkään, ennen kuin sain laitettua ne talviteloille. Kannojen juurakot ovat edelleen ruukuissa odottamassa samaa operaatiota. Jättiverbenakin oli tarkoitus ottaa juurakkona talteen, mutta se puskee edelleen uutta versoakin, joten ehkä otankin sen kokonaisena säilöön. Chilit kypsyvät kuistilla hyvin, tosin valitettavasti myös kirvat viihtyvät siellä. En taas oikein tiedä, mitä niiden kanssa tekisin. En ole myrkkyjen ystävä ja kun chilejä on tarkoitus syödä, se ei oikein ole vaihtoehto muutenkaan

 

Sitkeä tuoksukärhö kukki vielä marraskuussa..

 

 

Kukkasipuleita "jouduin" hankkimaan lisää, ne pitäisi vielä istuttaa. (Joulukuussa, aika hullua...) Talon tienvieri on ollut kokonaaan laittamatta, kun tietä on kaiveltu putkitöiden yms takia. Nyt tiellä on asfaltti ja talon puolella reunustettu nurmialue, joka siis tietenkin toistaiseksi on pelkkää mustaa multaa. Periaatteessa alue on tonttiamme, mutta en tiedä saisiko siihen silti omin luvin mitään istutella. Kukkasipuleiden istuttamista sen sijaan tuskin kukaan kieltää, joten haalin siihen tulppaaneja ja narsisseja kevättä piristämään. Krookukset olivat valitettavasti jo joka paikasta loppu, joten pitää lisäillä niitä sitten ensi syksynä. Kukkien siemeniä ajattelin myös heitellä ruohonsiemenien sekaan, mutta varpuset näyttävät niitä niin ahkeraan nokkivan, että ehkä odottelen niiden siirtymistä talviruokinnalle.

Mukavaa joulukuun alkua kaikille!

Sinivalkoista-haaste

Haasteet jatkuvat, sillä Puutarhahetki-blogin Tiiu haastoi minut mukaan Sinivalkoista-haasteeseen! Tykkään haasteista, mutta tämä(kin) oli hieman haastava. En nimittäin pidä sinisestä väristä ja siitä johtuen sitä ei puutarhastakaan löydy. Mutta ei se mitään, valkoista löytyy senkin edestä ja sinisen osalta voidaan hieman soveltaa. 😀

Haasteen säännöt ovat:

• kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
• tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
• haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
• käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään
  

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta Tiiu löytää ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt jälleen kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.

Kesäkukkaseoksessa oli myös ruiskukkia. Tämä kuva on otettu Suomen luonnon päivää varten.

Törmäkukka on jo hieman räjähtänyt, mutta kukkii edelleen näin marraskuussa.

Pelargoni

 

Kiinankeltakärhön siemenkohdat ovat hassuja hahtuvaisia.

 

Jouluruusu aloittelee kukintaa.

 

Kruunuvuokko "Mr. Fokker" on hieman lilahtava, mutta kelvannee kuitenkin sinisen edustajaksi.

Laukka "Ping Pong".

Punahattu, valkoinen versio.

Daalia "Twyning's white chocolate".

Valkoinen kelloköynnös.

Syysvuokko.

 

Olen taas sen verran myöhään liikkeellä, että kaikki blogituttuni on jo varmaan ehditty haastaa muulta taholta. Jos et kuitenkaan ole vielä haastetta saanut ja tahtoisit osallistua, nappaa haasteesta tästä kiinni! Ohjeet postauksen alussa. 😃

Paras ruusuni ikinä -haaste

Ensireaktioni taisi olla "voi apua", kun näin Hiidenkiven puutarhassa -blogin haastaneen minut ruusuhaasteeseen! Haaste on alun perin lähtöisin  Kukka & kaali -blogista. Olen varmaan moneen otteeseen ehtinyt mainita, etten ole mikään ruusuihminen, toki siinä sivussa esitellen sen seitsemän uutta ruusuhankintaani. (Tältä vuodeltakin löytyy ruusujen esittelypostaus.)

"Nevada"

Jospa aloitan kertomalla ruususuhteestani. Ruusut eivät varsinaisesti ole juttuni. Ne ovat liian... noh, ruusumaisia. Ruususta tulee ensimmäisenä mieleen joku hempeänpömpöösi hattara, jota pitää suojata talvella ja muutenkin hirmuisesti paapoa, että se viihtyisi. Sateen sattuessa kukat ja nuput homehtuvat välittömästi ja toki ruusua uhkaa jatkuvasti kirva- ja muu tuholaisarmeija. Vaikka ruusun yrittäisi varovasti ohittaa noin metrin päästä, silti sen piikit raapivat kädet verille ja oksat tarttuvat hiuksiin.

Edellisessä pihassamme, joka siis oli ensimmäinen oma puutarhani (puutarha se on pieni rivitalon pihakin, eikö?), oli valmiina punainen köynnösruusu, oletettavasti "Flammentanz". En ikinä olisi itse sellaista hommannut, mutta kun se nyt siellä kerran oli, niin toki se sai sinne jäädä. Vastentahtoisesti piti pikkuhiljaa myöntää, että se on aika hieno. Ja sitkeä. En tietenkään jaksanut sitä talvisuojata, mutta useimpina talvina se pärjäsi vallan mainiosti ja puhkesi kesällä punaiseen kukkaloistoon. Jonain talvena se paleltui lähes maata myöten, mutta kasvatti reippaasti seuraavana kesänä uudet versot.

Koska pihassa oli jo yksi ruusu, istutin sille ikään kuin kaveriksi myös juhannusruusun ja suomenköynnösruusu "Pohjantähden".

Entisen pihan ruusuista olisi varmasti ollut parempiakin kuvia, mutta mennään nyt tällaisella huumoriotoksella, joka löytyi arkistosta helposti. Kuvassa esittelen neulomaani huivia kuvausta varten ja Aura-kissani, joka oli silloin ihan pentu, fotobombaa koko kuvan. Köynnösruusu on aidannurkassa kuvan vasemmassa reunassa, juhannusruusu penkin takana ja "Pohjantähti" sen takana aitaa vasten ristikossa.

Rivarin piha oli toki pieni, mutta aina välillä kaiholla muistelen, miten rehevä se oli. Pienen pihan saa äkkiä täyteen kasveja. Penkin vieressä näkyy myös kauniit, runsaasti kukkivat pionini, joita edelleen kaipaan. Nykyiset pionini ovat niihin verrattuna vielä pieniä ja tekevät vain vähän kukkia.

Nykyisessä pihassanikin on juhannusruusu (se vaan jotenkin kuuluu asiaan, vaikka kukkiikin noin viikon vuodessa ja loput 51 viikkoa on aika tylsännäköinen puska), mutta se on aika varjoisessa paikassa. Se kukkii kyllä, muttei ollenkaan niin runsaasti kuin rivaripihan auringossa paistatellut juhannusruusu. Tässäkin kuvassa on pääosassa neule, tosin tällä kertaa ilman kissaa. (Neulomisesta kiinnostuneille tiedoksi, että malli on Veera Välimäen "Siitepölyä", nimensä puolesta siis oikein sopiva puutarhapostaukseen.) Ruusu näkyy kuitenkin taustalla.

Parhaat ruusuni ovat siis toistaiseksi varmaankin olleet nuo edellisen pihan hyvin perinteiset, runsaskukkaiset kaunottaret. Vertailun nykyisen pihan ruusuihin on tietenkin epäreilu, koska ne eivät ole vielä ehtineet kunnolla kasvaakaan. Toivottavasti oikeasti paras ruusuni on siis vasta kasvamassa loistoonsa! Tämänhetkisistä ruusuista suosikkini taitaa olla keltainen hunajaruusu "Bienenweide Gelb", joka kukkii pitkään ja houkuttelee nimensä mukaisesti pörriäisiä.

Kiitos Minna haasteesta! En osaa ketään haastaa nimeltä, mutta haasteeseen saa vapaasti tarttua! Alla vielä haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista.

Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi.

Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa.

Haasta mukaan 3-5 blogiystävääsi.

Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.

Vuodenkierto: lokakuu

Ihan uskomatonta, että huomenna on marraskuu! Ensinnäkin siksi, että tänä vuonna aika on mennyt yhtä aikaa jotenkin sekä hitaasti että nopeasti. Toisekseen siksi, että ulkona näyttää hädin tuskin lokakuulta. Puiden lehdet ovat sentään jo kellastuneet, mutta suurin osa on edelleen puissa.

Kaikki kukkasipulit ovat nyt maassa, toivottavasti eivät lähde ennen aikojaan kasvamaan. Lavatarhan lavoista puolet eli kaksi on kunnostettu ja valmiina talviteloille. Toiseen istutin talvivalkosipulit. Niiden kanssa olisi ehkä säiden puolesta ollut hyvä vielä odottaa, mutta pakko saada hommia pikkuhiljaa eteenpäin tai jäävät kokonaan tekemättä.

Kuriilienkirsikalla on kaunis syysväri.

Sadosta maassa on vielä muutamat perunat ja maa-artisokat, joiden varret ovat vielä iloisen vihreitä. Kaikki muu taitaakin jo olla korjattu, kun toisesta talvikunnostetusta lavasta nostin surkean pienet, mutta iloisen väriset porkkanat. Kasvihuoneen chilit ovat edelleen kasvihuoneessa. Lämpötilan puolesta pärjäävät siellä, mutta valohan niiltä alkaa loppua. Pitää yrittää huomenna miettiä saisiko niistä osan sisälle kypsyttämään satoa.

Tein tänään ruuaksi thaikeittoa, johon tuli oman pihan sadosta chili, paprika, porkkana, pavut ja kesäkurpitsa. Jotenkin tosi kiva fiilis saada syömäkelpoista ruokaa omasta maasta!

Jotain vielä kukkiikin, kuten syysasterit, jotka ehtivät ensimmäistä kertaa kukkaan. Keltainen syyssyrikkä ja tuoksukärhö kukkivat vielä täyttä häkää ja punahatussakin on vielä jokunen sitkeä kukka.

Mukavaa pyhäinpäivää! 🎃

Syyspuuhia

Muutama kylmä yö sai aktivoitumaan sen verran, että roudasin miehen avustuksella arimmat talvehtijat kuistille suojaan. Tiedä sitten olisiko se lopulta ollut edes tarpeen. Jätin muun muassa pari amppelipelargoniaa ulos "pakkasen armoille", kun kaikelle ei kertakaikkiaan ole kuistilla tilaa. Siellä ne kukkivat edelleen. Muutenkin vauriot ovat jääneet pieniksi. Titonia taisi ottaa eniten nokkiinsa ja muutaman daalian lehdet käpristyivät, tosin ne kukkivat silti. Tomaatit eivät näyttäneet pahemmin hätkähtäneen ja kasvihuoneessa asuvat chilit ovat pärjänneet edelleen siellä. Nyt on taas luvattu lauhempaa, joten lavojen ja kesäkukkien siivoaminen siirtyy edelleen hamaan ikuisuuteen.

Kuistilla on ahdasta.

Viimeksi harmittelin sipulitilaukseni katoamista Postin syövereihin. Paketti oli lojunut syystä x melkein kuukauden jossain, mutta löysi kuin löysikin lopulta perille! Hyvä uutinen on siis se, että sipulit tulivat  ja olivat ainakin päällisin puolin hyvässä kunnossa. Huono uutinen taas on se, että sipuleita on paljon ja jonkun (eli minun) pitää ne istuttaa maahan, viivästyksestä johtuen nopeammassa tahdissa kuin olin suunnitellut/toivonut.

Kuvassa ei suinkaan ole koko satsi, vaan vain ne, jotka ovat vielä istuttamatta. Pahvilaatikossa on kammottava megasäkki narsisseja. (Kuuluu sarjaan "mitähän ihmettä oikein ajattelin".) Sain myös istutettua keväällä kompostorin viereen dumppaamani tulppaaninsipulit, jotka nostin daalioiden tieltä penkistä ja jotka minun piti "ihan kohta" siivota johonkin. Ne olivat siis koko kesän siinä pitkällään maassa. Saa nähdä, kukkivatko ne keväällä, mutta osa oli ainakin kasvattanut reippaanlaiset juuret maahan. Tulipahan fiksu olo niitä maasta irti kiskoessa. 😂 Loppujen sipuleiden istutus saa odottaa hieman mukavampaa ilmaa. Tänään on niin hyytävän tuntuinen sää, ettei huvita pihalla kykkiä.

Vaikka ilma on kylmä, pihalla kukkii vielä kuitenkin kaikenlaista.

Tämä jättiverbena on ruukussa ja ostettu keväällä valmiina taimena, mutta myös kukkapenkissä siemenestä kasvaneet ehtivät kukkimaan tänä vuonna. Heitin penkkiin aika myöhään erilaisten kesäkukkaseosten siemeniä ja yllättävän moni lajeista kukki.

Kesällä uuteen kaareen kiipeämään istuttamani tuoksukärhö "Sweet summer love".

Viime kesänä siemenestä kasvattamani kesädaalia "Sunny reggae" on säilynyt näin hyvänä näin pitkään.

 Ainoat auringonkukkanikin ehtivät kukkimaan, joskin sitä piti lokakuulle asti odottaa.

Vuodenkierto: syyskuu

Syyskuu ehti näköjään mennä jo (en oikein tiedä minne), joten hieman jälkijunassa tulee tämä kuukausipostaus. Mutta parempi myöhään jne.

Keväällä istuttamani rusokirsikka oli todella kauniin värinen, nyt se on jo melkein pudottanut lehtensä. Toivottavasti se kukkii ensi keväänä! Myös katsuralla on kaunis syysväri ja putoavat lehdet todellakin tuoksuvat erikoiselle. "Piparkakulle" taisi jossain kuvauksessa lukea. Mielestäni ennemminkin ehkä paahdetulle sokerille, mutta jollekin makealle tosiaan.

Yleisnäkymä on vielä kuitenkin aika vihreä.

Aina välillä tulee sellainen tunne, ettei puutarhassa ole saanut mitään aikaiseksi ja kaikki tapahtuu niin hitaasti. Satuin kuvia siivotessa löytämään melkein samasta paikasta otetun kuvan ihan ensimmäiseltä kesältä eli vuodelta 2017.

Puutarhakaari on sen jälkeen vaihdettu ja se taisi siirtyäkin hieman eri paikkaan. Osa lavoista on jo paikoillaan ja puutarhakalusteet ovat aika lailla samassa paikassa kuin nytkin. Mutta onhan se nyt muuten vähän eri näköinen.

Syystöihin tarttuminen on joka vuosi ollut nihkeää, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Nihkeyden lisäksi hommien aloitus on viivästynyt osaksi myös siksi, että lämpimistä säistä johtuen kesäkukat kukkivat edelleen ja lavoistakaan ei raaski vielä esimerkiksi iloisesti kukkivia kehäkukkia poistaa. Muutama istutushomma pitäisi kuitenkin hoitaa asap.

Pahin ongelma syystöiden suhteen on Hollannin sipulitilauksen hukkuminen ties minne Postin systeemin syövereihin. Olen pistänyt Postille kyselyä, mutta ei sieltä ole edes vastattu mitään. Ärsyttää. Tilaus oli tietenkin aika iso, joten se on myös rahallisesti melkoinen harmitus, ja tietenkin myös siksi, että korvaavien sipulien hankkiminen ei ihan noin vain onnistu. Pidelkää peukkuja, että paketti löytyy ja pääsen sipulien istutushommiin! Se taitaa olla tympeistä syyshommista kaikkein vähiten tympeä, kun samalla voi haaveilla kevään kukkaloistosta.

Vielä saa jännittää muutamaa kasviakin, että ehtivätkö vielä kukkia ennen halloja. Kesällä istutettu tuoksukärhö jo availee nuppujaan ja hyvin myöhäinen syysasterikin näyttää lupaavalta. Ainoat auringonkukkani sen sijaan ovat vielä niin vaiheessa, että niiden suhteen en ihmeitä odota. Puutarhassa pörrää kuitenkin vielä kaikenlaista pölyttäjää, joten olisihan se niidenkin kannalta hyvä, jos mahdollisimman moni kasvi ehtisi kukkia.

Kuvaa kimalainen!

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna heitti ilmoille hauskan ja aika haastavankin  Kuvaa kimalainen -haasteen. Päätin heti haasteen nähtyäni tarttua siihen, mutta toteutus näköjään hieman venyi... Hyvänä puolena mainittakoon, että vetkuttelun ansiosta sain kuviin mukaan ihan uuden ja tosi jännän kimalaislajin! 😀

Haasteen säännöt:

1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.

2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.

3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.

4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.

Koska olen niin myöhään liikkeellä, kaikki tuttuni ovat jo varmaan ehtineet osallistua haasteeseen, joten en haasta ketään nimeltä. Mutta jos et ole vielä osallistunut, niin nappaa haaste tästä! Syyskuussakin ehtii vielä hyvin kuvailla kimalaisia.

"Tuo tuossa kuulemma haastaa kaikki kuvaamaan meitä kimalaisia. Minä näytän moiselle idealle keskijalkaa!"

Kuvan mantukimalaisryhmän edustaja on hieman tuohtunut, koska nostin sen maasta. Kimalaiset nostavat keskijalkojaan varoituksen merkiksi, vastaa varmaan ihmisten keskisormen näyttämistä. Tämän aggressiivisempia ne harvoin ovat, eivät siis yleensä pistä. Kuvaamisen jälkeen kimalainen pääsi titonian kukalle ja kiukku loppui siihen.

No niin! Ihan ekana esittelen sen "uuden ja jännän" lajin. Pistin tämän iNaturalist-palveluun peltokimalaisena, mutta se tuli takaisin kaakonkimalaisena! Kaakonkimalainen on Suomeen kaakosta päin leviävä laji. Ajattelin ensin, että ei sitä näin lännessä voi olla, mutta luin sitten kimalaisseurannan jutusta, että seurannan ansiosta lajia on löydetty paljon laajemmalta alueelta kuin missä sen tiedettiin olevan. Samannäköisiä lajeja ovat ainakin juhannuskimalainen ja se peltokimalainen, mutta tämä olkoon nyt kaakonkimalainen ainakin kunnes toisin todistetaan.

Kimalaisia on Suomessa kaikkiaan 37 lajia, eli sinänsä hyönteisryhmäksi vähän (vertailun vuoksi esimerkiksi kukkakärpäsiä on yli 300 lajia), mutta koska monet lajit ovat keskenään hyvin samannäköisiä, joillain lajeilla on erilaisia värimuotoja, loiskimalaiset muistuttavat isäntälajejaan ja monien lajien koiraat ovat saman lajin kuningattariin ja työläisiin verrattuna hyvin erinäköisiä, ei niiden tunnistaminen ole ihan helppoa. Suomen Luonnon jutusta Katoavatko hyönteiset ja miten sitä voi tutkia? voi lukea hyönteiskadon lisäksi hyönteistutkijan kokemuksista kimalaisseurannan osallistujana.

Joidenkin lajien erottaminen toisistaan ei onnistukaan muuten kuin mikroskoopin tai jopa vain DNA-testin avulla, joten ei kannata hermostua, jos ne näyttävät omiin silmiin ihan samanlaisilta. Lajien erottaminen lajiryhmien tasolle (esim. mantukimalaisryhmä) on jo tosi hyvä saavutus. Esimerkiksi Suomen Ympäristökeskuksen kimalaisseurannan infosivulta löytyy kuvatauluja ja muita ohjeita lajien tunnistamiseen. Jos kimalaisia haluaa kuvata tunnistusta varten esimerkiksi iNaturalist-palveluun, kannattaa yrittää saada ainakin sivukuva, jossa näkyy takajalkojen vasukarvat, koska niiden väri saattaa olla lajien erottava tuntomerkki. Ylipäätään kannattaa ottaa ja laittaa sinne monta eri suunnista otettua kuvaa, niin näkyy mahdollisimman monta tuntomerkkiä.

Kivikkokimalaiskuningatar. Hänen armonsa vasukarvojen väri ei nyt juuri tässä kuvassa näy, mutta niiden perusteella lajin erottaa hyvin samannäköisestä mustakimalaisesta.

Miksi sitten kimalaisia kannattaisi opetella, eikö se ole ihan sama, mitä lajeja puutarhassa on, kunhan joku pölyttää kasvit? No ei ihan. Kimalaislajien kielten pituudet vaihtelevat, joten ne saavat mettä erilaisista kukista. Esimerkiksi härkäpavun kukan mesi on niin syvällä, että sen pölyttämiseksi tarvitaan hyvin pitkäkielinen kimalainen. Vaikkapa mantukimalaisen kieli ei sinne yllä.

Myös krassin mesivarasto on lyhytkielisten lajien ulottumattomissa. Tämä mantukimalaisoletettu käyttää oikopolkua eli ryöstää meden joko itse tekemästään tai jonkun muun puremasta reiästä. Kimalainen saa ravintoa, mutta kukka ei pölyty.

Erilaisten hyönteislajien runsaus kertoo elinympäristön tilasta, siksi niitä on hyvä puutarhassakin tarkkailla. Eri kimalaisten lempikukista voi muuten päätellä myös sen lajia. Jos ylläolevan näköinen keltaraitapaita on ruokailemassa oikeaoppisesti vaikkapa pavun kukalla, se ei kaikella todennäköisyydellä ole lyhytkielinen mantukimalainen, vaan luultavimmin vaikkapa pitkäkielinen tarhakimalainen.

Voisin höpötellä kimalaisista varmaan loputtomiin, mutta palataaanpa kuvien ja lajiarvausten pariin.

Tämä on vielä varma tieto, eikä arvaus. Alla on kivikkoloiskimalaisnaaras. Se on isohko ja sen siivet ovat melkein mustat. Loiskimalaiset nimensä mukaisesti loisivat varsinaisten, yhteiskuntia muodostavien kimalaisten pesissä.

Nyt alkaa jo mennä arvailun puolelle, mutta tämä voisi olla saman lajin koiras.

Monen lajin (mutta ei kaikkien) koiraat ovat usein työläisiä ja kuningattaria hoikempia ja takapäästään raidallisia. Ne eivät palaa yöksi pesään, joten niitä näkee usein kukissa nukkumassa. Kukasta on myös näppärä tarkkailla niille mahdollisesti laskeutuvia kuningattaria parittelun toivossa. Toisin kuin tarhamehiläisillä, joilla koko yhdyskunta talvehtii, kimalaisilla vain uudet, loppukesällä pesästä lähteneet kuningattaret talvehtivat. Ne parittelevat loppukesällä ja syksyllä, horrostavat talven ja keväällä lähtevät ruuan hakuun ja perustavat uuden yhdyskunnan. Ötökköakatemian tuoreella videolla on paitsi kimalaisten syystunnelmia Kaisaniemen puutarhasta, myös tietoa kimalaisten elämästä.

Luottolajini kartanokimalainen. Samannäköisiä lajeja ei näin etelässä oikeastaan ole muita, joten se on helppo tunnistaa. Ruskea etuosa, musta keskiosa ja valkoinen takapää. Kartanokimalainen pesii nimensä mukaisesti esimerkiksi talojen koloissa.

Tätä veikkaisin mantuloiskimalaiskoiraaksi, mutta menee kyllä arvailun puolelle.

Vasemmanpuolista veikkaisin mielelläni sorokimalaiseksi. Sorokimalainen muistuttaa mantu- ja kontukimalaisia, mutta taaimmainen kellertävä raita ei ole keskeltä yhtenäinen. (Sorokimalaisesta on myös tumma värimuoto, joka sitten on taas ihan erinäköinen...) Tällä on siivet sopivasti raidan päällä, mutta ainakin hyvällä mielikuvituksella raidassa on keskellä lovi. Taustalla on (ehkä) kivikkokimalaiskoiras.

Tästä tuli vahvat tarhakimalaisvibat, mutta se voi kyllä olla myös joku muu mantukimalaisryhmän edustaja. Arvaus perustuu osin siihen, että se selvästikin saa ritarinkannuksesta mettä. Kontukimalaiseksi ehkä turhan vaalea.

Kontukimalaisen raidat ovat tummanoransseja. Tämä voisi siis olla kontukimalaiskuningatar, mutta voi olla joku muukin mantukimalaisryhmän laji. Kuningatar se joka tapauksessa on, hirmuisen iso mötkylä!

Kimalaisten koosta piti sanoa sen verran, että lajien välillä on kokoeroja, joten koostakin voi päätellä jotain. Mutta myös lajien sisällä on paljon kokovaihtelua. Kuningattaret ovat suurempia kuin työläiset ja työläisiä voi olla useampaa kokoa. Yleensä pienimmät työläiset eivät lähde rankoille ruuankeräysmatkoille, vaan hoitavat pesässä kotiasoita, mutta joskus alakuvan oikealla olevan kimalaisen kaltaisia miniotuksiakin näkee ruokaa etsimässä.

Tätä pörröistä kaveria veikkaisin peltokimalaiseksi. Näin sen käyvän lähinnä kannusruohon kukilla, muista se ei tuntunut välittävän.

Enempää lajiveikkauksia ei tällä kertaa irronnut, mutta loppuun vielä pari ylimääräistä kimalaiskuvaa ihan vain huvin vuoksi. 😊