maanantai 16. syyskuuta 2019

Syksyä pukkaa, intoa syystöihin ei

Loppuviikolle luvattiin tänne eteläiseen Suomeenkin yöhalloja. Mahtavaa. Tarkoittaa siis sitä, että talvehtimaan siirrettäviä kasveja pitäisi roudata suojaan, mitä ennen osa niistä pitäisi vaihtaa pienempiin ruukkuihin ja tietysti olisi hyvä raivata niille jotain tilaakin. En halua, en ainakaan vielä!

En ole tehnyt sitten niin yhtään mitään asian eteen. Paitsi nyt valitan täällä. 😂 Jotenkin syyshommiin tarttuminen tuntuu ihan älyttömän vastenmieliseltä. Ehkä siksi, etten haluaisi päästää kesästä irti. Puutarhassa on vielä moni asia "kesken", on kypsymättömiä tomaatteja ja chilejä, kukkien nuppuja aukeamatta ja niin poispäin. Jos ne kaikki ehtisivät tulla valmiiksi, olisinko yhtään sen innokkaampi luopumaan kesästä? Tuskin, mutta ei se ainakaan asiaa helpota.

Daaliat, ruostekukka ja buddleja kukkivat vielä täysillä.

Isoin ja samalla vastenmielisin homma on päättää, mitä kasveja yritän talvettaa ja saada ne sitten jotenkin mahdutettua kuistille. Osa ruukuista on niin isoja ja painavia, että teen sen vain kerran, edestakaisin en rupea niitä raahaamaan. Siksikin yritän viivytellä siihen asti, että on ihan pakko. Tyhjentyneet piharuukut pitäisi putsata ja nekin pitäisi mahduttaa johonkin talvivarastointia varten.

Yksi ongelmakasveista: todella isossa ja painavassa ruukussa kasvava vuorikärhö. Vie älyttömästi tilaa ja mahtaakohan edes talvehtia, ts onkohan vaivan arvoinen?

Australianvillipelargoni sen sijaan on helppo tapaus: taatusti haluan säästää ja sen voi vain nostaa sisälle roikkumaan sellaisenaan.

Sormustinkukkia tuli kylvettyä "melko reippaasti" kesällä, taimet olisi ehkä hyvä laittaa maahankin? Oli tarkoitus odottaa, että kukkasipulitilaus saapuu ja istuttaa taimet samaan syssyyn, etten sitten vahingoita niitä sipuleita istuttaessani, mutta ihan hirveän pitkään nämä eivät voi odotella.

Vaikka syksyyn liittyy monenlaisia haasteita, pidän kuitenkin syksystä. Erityisesti ruskan väreistä, sienestyksestä ja siitä, että voi taas ruveta käyttämään villavaatteita. (Tärkeä asia innokkaalle neulojalle!) Ehkä yritän vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta syyspuuhiin puutarhassakin. Viikonloppuna sain jo sentään muutaman ruukuissa odottelevan perennan kaivettua maahan. Rotkokielot olivat odottaneet niin pitkään, että niillä oli jo tukevasti juuret kasvaneet maahan... Ohohups! Taisin saada ne kesä- vai heinäkuussa ja tarkoitus oli istuttaa ne "ihan hetikohta". 🙈

Pallesorvarinpensas ei tainnut pitää kuivasta kesästä, mutta kehitti silti kauniin syysvärin. 

tiistai 27. elokuuta 2019

Ohhoh, sehän kukkii! (osa 2)

Tästä kukkijasta olen todella hämmästynyt. Se on bataatti! Bataatti on Ipomea -sukua eli samaa, johon elämänlangat kuuluvat. Kukkaa katsoessa sukulaisuussuhde onkin hyvin selvä. Laitoin bataatit kasvusäkkiin lavakaulukseen, jonka päällä on nostettava kasvihuonekehikko, eli ovat olleet jonkinlaisessa kasvihuoneessa.

Bataatteja on kaksi. Toisen ostin taimena Helsingin puutarhamessuilta tuskattuani idätettävien bataattieni mökötykseen. Jonkun ajan päästä toinen niistä kuitenkin rupesi pukkaamaan versoja, joten yhtäkkiä bataatteja olikin suorastaan ylenmäärin. Ne kasvavat iloisena sekamelskana, joten en tiedä kumpi niistä kukkii. Toivottavasti tekevät myös bataatteja! Edellinen bataattikokeiluni ei ollut erityisen menestyksekäs. Muutaman juuren saattoi hyvällä mielikuvituksella sanoa pullistuneen, mutta mitään satoa niistä ei kyllä tullut.

Nyt kaikki kolme taimivaiheen yli selvinnyttä kelloköynnöstäni kukkivat. Alla olevissa kuvissa on niistä suurin, jossa on myös eniten kukkia. En suoraan sanoen oikein alun perin käsittänyt, miksi kyseisestä kasvista on niin kauhea hypetys. Täytyy myöntää, että onhan se nyt hieno!

Kukkiin tulee näköjään hedelmän näköisiä siemenkotia. Näistä voinee kerätä siemeniä, kun ovat kypsiä? Milloin se sitten lieneekään, ei mitään hajua miltä niiden pitäisi kypsinä näyttää.

Toinen kannakin kukkii.

Ruostekukissa näkyy olevan tasan yksi nuppu. Aika onnetonta, mutta parempi kuin ei mitään. Ruostekukat ovat ihania, mutten ole ollut erityisen onnekas niiden kanssa. Viime vuonna minulla oli yksi maassa ja yksi ruukussa. Molempien tilanne näytti toivottomalta, mutta koska kesä oli niin lämmin ja pitkä, ruukussa ollut lopulta puski kuin puskikin pari kukkaa. Nyt laitoin molemmat maahan. Tämä nuppuinen on komea ja rehevä, toinen taas jäi ihan surkean pieneksi. En oikein tiedä, miten ne saisi paremmin viihtymään vai pitäisikö suosiolla luovuttaa.

"Mysteerikasvi", jota ihmettelin aiemmin kesällä, oli todellakin kellopeippi. Ne ovat levinneet penkissä todella hyvin (penkki on perustettu viime kesänä). Alkuun ajattelin, että niitä on ihan liikaa, mutta sitten kun ne rupesivat kukkimaan, se ei haitannutkaan yhtään. Pörriäisetkin tykkäävät, mikä on aina plussaa. Viime kesänä penkissä oli komeat auringonkukat, joissa kimalaiset pyörivät, mutta tänä vuonna auringonkukat jäivät pieniksi ja suurin osa on vielä kukkimattakin. Hyvä siis, että on jotain muuta tarjolla.

Penkkiin pitäisi keksiä jotain keskikesän kukkijaa. Laukkojen kuihduttua siinä ei kukkinut oikein mikään ennen kuin myöhemmät kukkijat päääsivät vauhtiin. Ehkä täytän sen sormustinkukilla. (Kylvin niitä kesällä lievästi ilmaistuna reilulla kädellä ja kasvarissa on nyt ihan naurettava määrä taimia kasvamassa...)

Tämä kukkiva pensas on kletra, lajikenimeltään "Hummingbird". Heräteostos viime syksyn alennusmyynneistä. Aika sievä, eikö? Päiväpörriäisiäkin siinä pyörii, mutta arvelen sen olevan myös suosittu yöperhosten keskuudessa, koska se on valkoinen ja tuoksuu.

"Rocoto" -chilillä on jännät violetit kukat. Kukkakärpäsiä on niin paljon, että mitään kukkakuvia ei näköjään voi ottaa ilman niitä. 😀 Menee sarjaan "positiiviset ongelmat".

Perhosiakin on näkynyt aika mukavasti, tosin eivät ole olleet kuvaustuulella.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Sehän on keltainen!

Puutarhassa riittää aina jotain ihmeteltävää. Viime keväänä ostin PoroPoro -tomaatin (tai "poro poro", en tiedä mikä on oikea kirjoitusasu) siemeniä toiselta puutarhaharrastajalta. Poro poro on villitomaattilaji, joka tunnetaan myös nimellä kannibaalien tomaatti. Otin viime kesän tomaateista siemeniä talteen ja laitoin keväällä kasvamaan. Taimia tuli ihan älytön määrä ja jakelin niitä myös kavereille ja tutuille.

Omani alkoivat nyt kypsyttää hedelmiä, ja hämmästys oli melkoinen: nehän ovat keltaisia! Punaisia olivat viime vuonna.

Miehen ehdotus oli, että olen sekoittanut lajikkeet. Mikä törkeä vihjaus! No, olen kieltämättä melkoinen huithapeli, mutta ihan varmuudella tiedän, että tomaattilajikkeita en sekoittanut keskenään. PoroPorolla on niin omanlainen habituksensakin, ettei siitä voi oikein erehtyä, eikä minulla sitä paitsi ollut yhtään keltaista lajiketta viljelyssä, ei tänä eikä viime vuonna.

Tomaatit kasvoivat viime vuonnakin ulkona, joten väri voi olla ristipölytyksen tulos, mutta vähän ihmetyttää sekin. Kukaan naapureistani ei näytä kasvattavan tomaatteja, ja vaikka etenkin kimalaiset voivat matkata useita kilometrejäkin ravinnonhaussa, niin aika epätodennäköiseltä se silti tuntuu. Koska se on villilaji, eikä jalostettu lajike, niin on kai mahdollista, että sen perimässä on vaihtelua, joka mahdollistaa myös keltaiset tomaatit.

Kasveja on kolme ja vain tässä yhdessä on toistaiseksi kypsiä tomaatteja. Jännityksellä odotan, minkävärisiä niistä muista tulee.

Samaan syssyyn voikin päivitellä muiden hyötykasvien kuulumiset. Muista tomaateista satoa on tullut vasta pensastomaatti "Maskotka"sta. "Joku urpo" ei saanut aikaiseksi tukea sitä kunnolla ajoissa, joten se on hieman epäesteettisen näköinen rötköttäessään miten sattuu, mutta tuottaa kivannäköisesti tomaatteja siitä huolimatta. "Outdoor girl"it jäivät onnettoman pieniksi (ehkä siksi, että joutuivat odottelemaan isompaan astiaan pääsyä, viime vuonna kasvoivat isoiksi), mutta tekevät kuitenkin hyvänkokoisia tomaatteja. Ne alkavat pikkuhiljaa kypsyä, samoin kuin "Pink bumblebee"t. 

"Indigo rose"t taas kasvoivat vissiin "Outdoor girl"ienkin edestä. Onneksi laitoin ne tikapuiden viereen, joten ne pääsivät tukeutumaan tikkaisiin. (Koska se sama "joku urpo" ei saanut aikaiseksi tukea näitäkään...)

Kesäkurpitsoista "Black forest" on alkanut päästä vauhtiin ja siinä on niin monta alkua tuloillaan, että kesäkurpitsakiintiö tullee niillä täyteen ja ylikin. Yksi iso on jo syöty. Valmiina taimena ostamani keltainenkin jotain yrittelee, itsekasvattamani keltainen "Pic'n'pic" on näistä kaikista eniten jäljessä. Ehkä siitäkin jotain tulee, pieniä alkuja on siinäkin. Myskikurpitsat kasvoivat tosi hitaasti ja nyt kukkimaan ruvettuaaan pukkaavat pelkkiä hedekukkia. Että se siitä sitten... Munakoisot kukkivat paremmin kuin koskaan, mutta niissä ei ole ainuttakaan alkua.

Kasvihuoneen chilit ja paprikat näyttävät alun kirvaongelmista huolimatta hyviltä, mitään ei ole vielä kypsynyt, mutta raakileita on paljon. Yhdessä chilissä on kauniin violetit kukat. Kunhan muistan, katson mikä lajike se on. 

Papuja tulee naurettavan paljon. Tykkään lajikkeesta ("Blauhilde"), palot ovat kauniin näköisiä ja kukatkin olivat nättejä (liloja). Paloissa ei harmittavasti pysy väri kypsentäessä.

Latva-artisokan nupuista vain toinen on kasvanut. En raaski sitä syödä, joten se saa kukkia, jos vain ehtii. 😃

Valkosipulit tuottivat hyvin satoa, sipulitkin kohtalaisesti. Talvivalkosipuleita laitan taatusti tänäkin syksynä kasvamaan. Sipulit pitää muistaa ensi vuonna laittaa vähän aiemmin, että ehtivät kasvaa kunnolla. Istukassipuleita olisi voinut myös laittaa reilusti tiuhempaan. Jospa tämänkin muistaisi ensi vuonna.

Syksy on varmaan monelle puutarhaharrastajalle vähän ankeaa aikaa, kun kasvukausi alkaa olla lopullaan. Mutta toisaalta katsetta voi jo pikkuhiljaa alkaa kääntää seuraavan kesän suunnitelmiin, ja mikäs sen hauskempaa!😊

maanantai 12. elokuuta 2019

Lisää daalioita ja pelargoneja kukassa

Huomasin kuvia läpikäydessäni, että niitä on ensinnäkin tosi paljon ja toisekseen niille on vaikea keksiä mitään yhtenäistä teemaa. Joten palastellaanpa ne osiin. En vielä tiedä, mitä ne muut osiot tulevat tarkalleen ottaen olemaan, mutta katsotaan sitten fiiliksen mukaan. 😃

Pari uutta daaliaa on saanut kukkiaan auki. Niistä ihana "Night Butterfly" näyttää tulleen hieman napostelluksikin jonkun ötökän toimesta, mutta ei anneta sen häiritä.

Minulla oli samanlainen jo viime vuonnakin, eri yksilö tosin. Sen juurakko ehti syksyllä kastua sen verran pahasti ennen kuin muistin kaivaa sen ylös, joten se meni siinä sitten. Lajike on näyttävän näköinen, joten piti saada uusi. Viimevuotinen kasvoi niin korkeaksi, 1,5-metriseksi, että sen tukeminen oli hieman haastavaa ja se kärsikin tuulivaurioita syksyllä. Tämä taas on alle puolimetrinen, mikä on hieman yllättävää. Kasvupaikka on tosin eri, mutta äkkiseltään luulisi tämänvuotisen paikan olevan parempi. Ehkä se johtuu naapuridaalioista tai ehkä tämä vain on nuorempi tai muuten vaan matalakasvuisempi yksilö.

Tämän vuoden suosikkini taitaa kuitenkin olla "Smarty". Juurakko lähti heräteostoksena mukaan Plantagenin alelaarista. Kaverini mielestä kukista "saa migreenin" 😅, mutta minusta tämä on kertakaikkisen valloittava! Hieman hullu kieltämättä, mutta hyvällä tavalla. "Smartylla" on kahdenvärisiä terälehtiä, valkoisia ja purppuraisia, ja joka kukassa on erilainen jakauma niitä. Tykkään myös terälehtien hauskasta tötterömäisyydestä sekä kauniista keskustasta. Kukat eivät aukea tämän enempää.

Daaliakuvia ei näköjään pysty ottamaan ilman kimalaisia tai kukkakärpäsiä.

Olen miettinyt daaliapenkille laajennusta. Daalioitakin oli penkkiin hieman turhan paljon ja toisekseen myös syyssyrikät tarvitsisivat jonkun paikan. Minulla on tällä hetkellä neljä buddlejaa, kolme ruukuissa ja yksi kukkapenkissä. Penkissä ollut oli siinä myös talven yli ja paitsi selvisi talvesta, kukkii nyt komeasti, eli aiemmin ja paremmin kuin ruukkusyrikät. Maksoin siitä muistaakseni kolme euroa tai jotain muuta vastaavaa yhtä älytöntä, joten päätin kokeilla sen talvettamista ulkona. Eipähän olisi ollut suuri menetys, jos se olisi paleltunut. Kaikkia en uskalla maahan talveksi jättää, mutta ne varmasti hyöytyisivät siitä, että pääsisivät kesäksi kasvattamaan juuria vapaasti. Pitää miettiä asiaa.

Ulkona olevat pelargonit ovat viihtyneet hyvin. Jopa vähän turhankin hyvin, voi nimittäin tulla hieman ongelmia saada ne kaikki mahtumaan talveksi kuistille, mutta se on sen ajan murhe.

Ennen pelargoneja näytän muistaessani kuistilla talvettamani verenpisaran. Se oli talven jäljiltä ihan kamala kuiva käppyrä, mutta on nyt oikein rehevä. En ole yleensä oikein verenpisara-ihmisiä, mutta pystykukkainen 'Walz Jubelteen' on mielestäni hauska. Se ei näytä pahemmin pahastuvan vesisateesta ja pysyy nättinä nyppimättäkin.

Sivuraiteen jälkeen niihin pelargoneihin... Alkukeväästä kylvämäni "Black Velvet Rose" on venähtänyt turhan pitkäksi, mutta kukkii kauniisti. En uskonut sen vielä tänä vuonna kukkivan, joten se oli kiva yllätys. Lajikkeen lehdet ovat tummat.

Kuistilla on ollut välillä suorastaan trooppisen kuuma, mutta pelargoneja sekään ei näytä haittaavan. Ulos vien lähinnä ns "tavalliset" pelargonit, siis nimettömät markettikukat ja muut vastaavat, joiden perään ei tule itku, jos ne sattuvat saamaan liikaa sadetta tai unohtuvat hallayöksi ulos. Erikoisemmat viettävät kesänkin kuistilla. Paremmin nekin varmasti viihtyisivät ulkona, mutta ovat tosiaan kuistilla turvassa sateelta ja kylmältä, ja kuistikin kaipaa jotain väriä. Kun viimeksi oli esittelyssä kirkkaanpunaisia pelakuita, niin annetaan tällä kertaa vuoro hempeämmän värisille kukille.

"Ruotsin mummo".

"Einan pelakuu"

Tämä on siemenestä kasvatettu yksilö, jonka piti olla keltaista lajiketta. No, keltainen se ei tosiaankaan ole, mutta kaunis silti. Sillä on myös kirkkaanpunainen sisar. Mikä lie sekoitus ei-keltaisia siis siemenpussissa ollutkaan.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Ohhoh, sehän kukkii!

Tadaa, kelloköynnöksessä on ihan kukan näköinen kukka! Tai itse asiassa kaksi, mutta toinen oli valokuvausmielessä vielä hankalammassa paikassa kuin tämä. Köynnös kasvaa puutarhakaaressa ja peittää oman puolensa lisäksi jo toistakin puolta.

Kaaren toisella puolella on monivuotisia köynnöksiä (alppikärhö "Helsinborg" ja Lidlistä ostettu mysteeriruusu), joilla kestää hieman pidempään tulla näyttäviksi kaarikasveiksi. Olen miettinyt, että istuttaisin toisellekin puolelle jotain monivuotista, mutta toisaalta on kiva, että myös isoksi kasvaville, yksivuotisillekin köynnöksille on joku paikka. Laatikossa kasvaa kelloköynnöksen lisäksi myös jättiverbena. Olen positiivisesti yllättynyt, että ovat pärjänneet siinä yhdessä, vaikka laatikko on niille molemmille vähän pieni. Viime vuonna siinä taisi olla hyasinttipapu jättiverbenan kaverina, hyvin niilläkin kyllä meni.

Kelloköynöksessä on nuppuja reilusti lisääkin. Näköjään nupuilla kestää melkoisen kauan saada väriä, joten hieman epäilytti, mahtavatko ne jäädäkin vihreiksi.

Kasvatan tätä varmasti jatkossakin, oli kyllä vaivan arvoista! Tai en tiedä oliko siitä nyt sen kummemmin muuta vaivaa kuin se, että kasvatus piti aloittaa melko aikaisin ja siitä johtuen piti tuskailla, että mihin isoiksi kasvavat ja joka paikkaan tarttuvat taimet mahtuvat. Tämän isoimman lisäksi minulla on kaksi pienemmäksi jäänyttä, joista niistäkin toinen on jo melkoisen rehevä. Siinä on myös pienenpieniä nuppuja, mutta saa nähdä ehtivätkö ne kukiksi asti.

Muitakin yllättäviä kukkijoita puutarhasta löytyy. Kasvatinkohan latva-artisokkaa siemenistä peräti kaksi vuotta sitten? Taisi se niin olla. Juurakko on talvehtinut kuistilla kaksi talvea. Ekana kesänä taimet eivät kasvaneet oikein mihinkään, se oli 2017 eli tosi kylmä kesä. Viime vuonna istutin (typerästi) juurakon maa-artisokkien kanssa samaan lavaan. Maa-artisokista tuli aivan valtavia ja latva-artisokkaparka jäi pieneksi. 

Nytkin se on vähän ahtaalla, kaverina kun on kesäkurpitsa, jonka piti olla köynnöstävä ja kasvaa ylöspäin, mutta eipä se mitään halunnut köynnöstää. Rehevästä naapurista ja kirvainvaasiosta huolimatta latva-artisokka on reippaasti punnertanut kaksi pientä nuppua!

Kirvoja olen suihkutellut vesiletkulla, mikä on hieman turhauttavaa hommaa, koska seuraavalla kerralla niitä on vähintäänkin sama määrä. Mutta pikkuhiljaa ne tuntuvat vähenevän ja ainakin nuput ovat säästyneet. Ensi vuonna täytyy muistaa laittaa artisokka jonnekin yksikseen.

Kanna. En erityisemmin edes pidä kannoista, mutta sain viime vuonna jonkun sipulitilauksen mukana lahjaksi kannan juurakon ja sehän oli oikeastaan aika hauska. Kukkia se ei ehtinyt, mutta lehdet olivat kauniin rehevät. Vähän kuin banaanilla. Luin sittemmin jostain puutarhalehdestä jutun kannaharrastajasta, joka aloittelee niiden kasvatuksen jo vuodenvaihteessa, että ehtivät kesällä kukkia.

Toin siis oman juurakkonikin olohuoneen nurkkaan kasvivalon alle jo joulun jälkeen. Siitä kasvoi mahdottoman iso viherkasvi, joka ei enää meinannut pysyä pystyssä siinä vaiheessa, kun olisi ollut ulosviennin aika. Katkoin siitä katkeilevat varret kokonaan, olkoon mokona! Tässä välissä olin ehtinyt poimia juurakko-ostoksilla mukaan pari pienempikokoista kannaa, jotka tyrkkäsin ruukkuihin varmaan samoihin aikoihin daalioiden kanssa, eli ehkä huhtikuussa. Niistä toinen kukkii nyt!

Tällä on tummat lehdet. Toinen on vihreälehtinen ja kukat ovat muistaakseni keltaiset, mutta se ei näytä edes suunnittelevan kukkimista. Molemmilla on korkeutta vain ehkä metrin verran, joten pysyvät nätisti pystyssä.

Toissakesänä minulla oli ruukuissa kärhöjä, jotka eivät oikein viihtyneet (koska kylmä kesä) ja saivat härmääkin. Istutin juurakot kuitenkin maahan syksyllä. Unohdin koko kärhöt, mutta tänä keväänä huomasin sen kaikkein huonoimpaan paikkaan istutetun pukkaavan reippaasti versoa ja sain aikaiseksi siirtää sen parempaan paikkaan. Siinä se nyt kukkii. Lajikkeesta ei ole mitään hajua, mutta tämä voisi ehkä olla "Arabella"?

Mustasilmäsusannan kukkimisessa nyt ei muuten ole mitään ihmeellistä, mutta sen siemenet itivät  huonosti ja ne muutamat taimet näyttivät ulosvietäessä niin surkeilta, etten oikein uskonut siitä tulevan mitään. Lajike on "Aurea". En ole ihan varma tykkäänkö tästä vai en. Herkän kaunis, mutta toisaalta tältä puuttuva musta silmä tuo kukkaan sitä jotain.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Tähänastiset daaliat

Daalioiden kukinta on vasta alkamassa, suurin osa on vielä nupulla. Ensimmäisenä kukkansa aukaisi "Purple Topmix". Henkilökohtaisesti hieman petyin kukkien väriin, ne kun ovat minun silmääni pink eikä purple. En ole yhtään pinkin ystävä. Olisi siis pitänyt sittenkin valita Topmix-sarjan lajikkeista oranssi versio. No, ystäväni lupasi jo adoptoida tämän syksyllä, joten se saa ensi vuodeksi uuden kodin ja voin itse hommata sen tilalle mieluisamman värisen. Minulla oli myös "White Topmix"-juurakko, mutta se ei noussut ollenkaan. Taisi olla ainoa maahan jäänyt.

Värivalitus sikseen, "Purple Topmix" on kaikilta muilta osin aivan loistava daalia! Sillä on tuki, mutta se olisi todennäköisesti pärjännyt ilmankin. Kukinta alkoi aikaisin, se on to-del-la runsas ja kimalaisetkin tykkäävät.

Keltakukkainen "Dakota" on avannut pari kukkaa. Tämän kasvutapa on hieman lamoavampi kuin Topmixin. Vastaavasti en tietenkään laittanut "Dakotalle" tukea, joten se repsottaa vähän hassusti penkin reunan yli, mutta haitanneeko tuo nyt mitään. Kukat ovat daaliaksi pienehköt, mutta kauniit. Niiden muodosta tulee minulle jostain syystä mieleen vappuna torilla myytävät, tuulessa pyörivät hyrrät.

Myös "Twyning's White Chocolate" aloittelee kukintaansa. Aivan ihana! Tämän kukat taas ovat hyvin suuret. Siitä huolimatta se näyttää ainakin toistaiseksi pysyvän nätisti pystyssä.

Pidän värikkäistä kukista, mutta myös valkoisista kukista. Valkoiset daaliat ovat minusta todella kauniita, eivätkä ne ole suurikukkaisinakaan mitenkään liikaa.

"Sneezy" on pienikukkaisempi ja simppelimpi kuin "Twyning's".

Kukintaa antavat odotella vielä ainakin "Night Butterfly", "Karma Gold", "Sunshine" ja nimetön oranssi daalia. "Mignon Mix" -pussista kaksi kolmesta kasvaneesta juurakosta ovat tietenkin pinkkejä, yksi sentään oranssi. Mahdollisuudet oli muistaakseni myös punaiseen ja keltaiseen.

Ensi vuotta varten itselle muistiin, että daalioita ei tarvitse istuttaa niin tiuhaan, kun nyt ne laitoin. Penkki on ihanan rehevä, mutta vähän vähempikin olisi riittänyt. Onneksi siihen tuli laitettua reippaasti kompostia perustusvaiheessa, että kaikille riittää ravinteita. Vettä tähän saa kantaa näillä keleillä päivittäin.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Mysteerikasveja ja yllätyksiä

Periaatteenani on, etten kitke mitään ennen kuin olen ihan varma siitä, mikä kasvi taimesta on tulossa. Tämän seurauksena penkeissä on nyt ainakin pari "mitähän ihmettä tästä tulee" -kasvia.

Näitä taimia ihmettelin kovasti. Näyttivät ihan tarha-alpeilta, mutta en käsittänyt mistä penkkiin olisi niitä voinut noinkin suurissa määrin tulla, kun pihassa ei kasva tarha-alpin tarha-alpia. Jossain vaiheessa välähti, että istutin penkkiin viime vuonna (jolloin penkki siis on perustettu) pari valkoalpia, joten nämä ovat tietenkin niitä. Nyt kukinnosta jo näkeekin, että siitä tulee valkoinen. Kiva ylläri!

Toisessa penkissä (myös viime vuonna perustettu) oli muutama istutettu perenna, muun muassa kellopeippejä, ja kylvettynä kehäkukkaa ja ampiaisyrttiä. Surkuttelin tähän asti, että kellopeipit eivät sitten selvinneet talvesta. Kun ampiaisyrtteinä pitämäni taimet rupesivat tekemään nuppuja, aloin epäillä, että ne eivät taidakaan olla ampiaisyrttejä, vaan niitä surkuttelemiani kellopeippejä. Kumpikin kasvi oli minulle uusi tuttavuus, joten taimesta tunnistaminen ei oikein vielä suju.

Jos nämä ovat kellopeippejä, niin ne eivät ole ainostaan selvinneet talvesta, vaan myös levinneet  reippaasti. Siis niin reippaasti, että vähempikin olisi riittänyt. Ilahduin taimien määrästä, kun luulin niiden olevan yksivuotisia ampiaisyrttejä. Monivuotiset kellopeipit ovat kuitenkin vähän eri asia, vaikka kasvista kovasti pidänkin. Täytyypä siis karsia näitä tai vähintäänkin estää siementäminen jatkossa. Tosin harmittelin myös, että penkissä on niin harvakseltaan perennoja, joten voitaneen todeta, että minulle ei mikään kelpaa! 😁

Koristeporkkana "Dara" kylväytyi myös itsekseen penkkiin. Viime vuonna penkissä taisi olla vissiin vain yksi koristeporkkana, niiden kyvöhommat kun eivät menneet ihan putkeen. En enää muista, oliko ongelma siementen itävyydessä vai taimien selviämisessä, mutta joka tapauksessa niitä oli lopulta vain yksi tai kaksi. Nyt niitä on kolme, ja ne saavat siementää rauhassa niin paljon kuin haluavat, koska ovat kivoja, eivätkä näytä kovin hurjasti leviävän. Osa kasveista on valkokukkaisia ja osa punakukkaisia. Tämä ei osannut päättää, joten päätti olla vähän kumpaakin.

Tämä ei ole mikään mysteerikasvi, vaan ihan varma kelloköynnös. Ylläri oli se, että siinähän on nuppuja! Tai siis kai tuo on nuppu?? Minulla ei ole koskaan ollut kukkivaa kelloköynnöstä. Kerran aiemmin, joskus vuosia sitten, ostin kasvin valmiina taimena, mutta ei se ehtinyt kesän aikana kukkia. Innostuin nyt keväällä kokeilemaan kelloköynnöksen siemenkasvatusta, kun siitä oli juttu Versoilevan sivustolla. En oikeastaan odottanut köynnöksen kukkivan (toki toivoin sitä), joten nuput ovat iloinen yllätys. Mutta aikovatkohan ne joskus muuttua violeteiksi vai jäädä vihreiksi..? Jännitys jatkuu. 😀