torstai 12. joulukuuta 2019

Valoa ja väriä pimeyteen

Täällä oli hetken aikaa lunta maassa ja sen aikaa kaikki näytti uskomattoman kauniilta. Mikä huima ero maisemaan tuleekaan vaivaisella puolen sentin lumikerroksella.

Musta, niljaisten lehtien kaupunki
Tuli valkeaksi ja sai
Meidätkin hetkeksi sädehtimään
(Ultra Bra) 

No, sitä iloa ei kauaa valitettavasti kestänyt ja nyt ollaan palattu takaisin mustiin, niljaisiin lehtiin. Onneksi maisemaa saa itsekin piristettyä esimerkiksi laittamalla valoja sekä ulos että sisälle.

Kuistin pelargoneilla ja muilla siellä talvehtivilla on päivisin kasvivalot, mutta illalla tunnelmavalaistus.

Keittiön ikkunalla kasvava avokado on kasvanut niin isoksi, että valotähti ei meinannut mahtua ikkunaan ollenkaan.

Naapurustossa tosi monella on aivan täydellisen näköinen tuija tai kartiovalkokuusi, johon laittaa valot. Itselläni on kasvamassa sekä kääpiökuusi että kääpiöpihta, mutta ne ovat toistaiseksi noin 30 sentin korkuisia, joten niihin ei oikein kannata valoja laittaa. Tähän ns havuryhmään kuuluu myös pilarimarjakuusi. Ystäväni totesi lohduttavasti, että ryhmä näyttää "varmasti hienolta" 20 vuoden päästä. Sitä odotellessa. 😂 Koska en jaksa odotella niin kauaa, hommasin täksi talveksi portin pieleen kartiovalkokuusen ruukussa.

Joulukukkien suhteen ajoituksen onnistuminen ei tainnut oikein taaskaan mennä ihan nappiin. Minulla on kasvamassa sekä tasetin, hyasintin että ritarinkukan sipuleita. Tasetit taitavat kukkia ennen joulua ja ritarinkukka taas tuskin ehtii jouluksi, mutta haitanneeko tuo nyt mitään. Hyasintti ei ole lähtenyt kasvuun ollenkaan, lieneekö ollut liian kuiva alun perinkin. Ai niin, lisäksi on tietenkin kesän ulkona olleet, viime vuoden ritarinkukat, jotka ovat edelleen vaiheessa "koskahan tämän lehdet kuivuvat, että voisin viedä sen pimeään?" Onneksi näitä voi paikkailla hakemalla kaupasta yksilöitä, joiden kukinta on paremmin ennustettavissa.

Valkoinen ritarinkukka olikin yllättäen kerrottu.

Ostin syksyn sipulialesta muutamia syyskukkijoita ja istutin ne ruukkuun, jotta voin nostella ne tarpeen vaatiessa kuistille turvaan kylmältä ilmalta. Tällä säällä ne pärjäisivät hyvin ulkonakin, itse asiassa kukkapenkissä näkyy paitsi jouluruusun nuppuja, myös kevätkrookusten piippoja. Not good. Syyskukkijaruukku on nyt kuitenkin kuistilla, kun pakkasten aikana ehdin sen sinne nostaa. Jouluruusu ja syyssahrami siinä kauniisti kukkivat.

Kevättäkin jo pikkuisen odotellaan. Tilasin ensimmäiset siemenet (!!), chilejä lähinnä. Niitä kun saa ruveta jo tammikuussa kasvattelemaan. Ihan vielä ei taimihommat kiinnosta, mutta ehkäpä vuoden vaihteen jälkeen nekin taas alkavat innostaa.

Mitähän "Olet mitä syöt" -ohjelman ravitsemusasiantuntija sanoisi katsoessaan minun jääkaappiini? Vihanneslaatikossa nimittäin kevättä odottelevat keltaiset hyasintit ja krookukset. (On siellä vihanneksille omakin laatikkonsa.) Näyttävät kyllä jo siltä, etteivät jaksa kovin pitkään odotella. 

maanantai 18. marraskuuta 2019

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna haastoi minut mukaan Kuusi kuvaa kesästä -haasteeseen. Haaste on lähtenyt liikkeelle Tuplasti terapiaa -blogista.

Ilahduin haasteesta tosi paljon. Blogi on ollut vähän tyhjäkäynnillä, kun ulkona on niin kertakaikkisen ankean ja epäinspiroivan (? liekö edes oikea sana) näköistä. Odottelen lunta ja pakkasia, että tulisi taas jotain mielenkiintoisempaa kuvattavaa kuin niljakkaat lehdet. Hyvänä puolena säässä voinee pitää sitä, että kukkasipuleita voi edelleen istuttaa. (Kyllä, laitoin niitä vielä lisää maahan...)

Oli siis mukava näin ankean harmaan marraskuun keskellä palata kesään hetkeksi. Haaste oli paitsi inspiroiva, myös haastava. Kuusi kuvaa on lopulta aika vähän ja halusin kuvien paitsi edustavan jotain tiettyä muistoa tai kesällä puutarhassa tapahtunutta asiaa, myös olevan visuaalisesti kauniita tai jotenkin mielenkiintoisia.

Ensimmäisessä kuvassa on pikkusyreenini ja satunnaiseen paikkaan kasvanut unikko. En muista ovatko unikot silkki- vai siperianunikoita. Tykkään niistä tosi paljon ja minusta on hauskaa, että niitä ilmestyy vähän sinne sun tänne, milloin minkäkin värisinä. Sattumalta tuossa penkissä kukki ainoastaan valkoisia unikoita, ja ne näyttivät raikkaalta yhdessä pikkusyreenin kanssa. Valitsin kuvan siis siksi, että pidän kukkien muodostamasta yhdistelmästä. Valokuvausmielessä unikko on ylivalottunut, mutta menköön silti. Mitään tiettyä muistoa se ei oikeastaan edusta, vaan tavallaan ihan päin vastoin. Tajusin jälleen kerran kuvia selatessani miten huono ja lyhyt ihmisen (no, ainakin minun...) muisti on. Pidän puutarhaani loppukesän puutarhana, se näyttää mielestäni parhaalta oikeastaan ehkä vasta elokuussa. Kuvia selatessa tajusin, että se näytti itse asiassa alkukesästäkin kivalta. Erilaiselta tietenkin, ei niin kypsältä ja yltäkylläiseltä, mutta herkemmällä tavalla kauniilta. Raikkaalta ja tuoreelta. Pidän siitä, miten puutarha muuttuu kesän kuluessa.

Meillä oli kesällä kissanpentuja, jotka olivat iso osaa elämäämme muutaman kuukauden ajan, joten yksi kuvista täytyy olla niistä. Kissatarha on aikuisten kissojen lempipaikka kesäkaudella, ja ne viettävät siellä paljon aikaa. Pennut pääsivät tutustumaan tarhaan kunhan olivat riittävän isoja ja sää oli tarpeeksi lämmin. Aluksi ulkomaailma oli lähinnä pelottava kokemus kaikkine uusine äänineen ja tuoksuineen, mutta eipä siellä montaa kertaa tarvinnut käydä kokeilemassa, kun se jo muuttui hauskaksi paikaksi. Pennuilla riitti tietenkin energiaa to-del-la paljon, joten tarhailu oli myös hyvä keino purkaa sitä rakentavalla tavalla. Valitsemastani kuvasta mielestäni välittyy hyvin pennun uteliaisuus.

Kolmannessa kuvassa on valkoinen varjolilja ja amiraaliperhonen. Varjolilja on yksi suosikkiperennoistani. Meillä on vanha piha, jossa olisi voinut olla ihanat, ties kuinka vanhaa kantaa olevat varjoliljakasvustot, mutta valitettavasti sellaisia ei ollut. Pihassa on tosin varmaan joskus ollut punaisia varjoliljoja, koska niiden siementaimia on ilmestynyt nurmikolle, josta olen niitä pelastellut muualle. Varjoliljan sipuleita on välillä vaikea löytää ja ne ovat usein melkoisen hintaviakin, joten en ole raaskinut kerralla istuttaa isompaa määrää, vaan sipulin silloin ja toisen tällöin. Nyt tänä kesänä tulosta näytti viimeinkin tulevan ja varsinkin nämä valkoiset kukkivat kauniisti. Amiraali on mukana siksi, että perhosten näkeminen puutarhassa on aina ilahduttavaa ja vielä hienompaa on, jos niitä saa vielä kuvattuakin. Tarkennus on osunut liljaan eikä perhoseen, mutta se on oikeastaan ihan hauskakin, koska kukka on kuvassa kuitenkin pääosassa.

Yksi kuvapaikka menee itseoikeutetusti kelloköynnökselle. En ole sitä ennen kasvattanut, mutta koska "kaikki" tuntuivat keväällä niitä kylvävän, niin pitihän minunkin kokeilla. Taimia iti kuusi vai seitsemän, eli käytännössä koko pussillinen, mutta osa niistä jäi sirkkalehtivaiheeseen juromaan. Ulos asti pääsi kolme taimea ja ne kaikki ehtivät myös kukkia. Kuvassa olevassa puutarhan sisäänkäynnin portissa kiipeilee isoin kelloköynnös, joka tuotti myös melkoisen määrän hassuilta, karvattomilta kiiveiltä näyttäviä siemenkotia. Keräsin niitä muutaman talteen siltä varalta että niistä saisi siemeniä, vaikka ne eivät ehkä kypsiä olleetkaan. Köynnöksellä oli melkoinen kasvuvoima. Kun tyhjensin köynnöksen kasvulaatikon, se oli niin täynnä juuria, että jouduin ottamaan siitä pohjan irti saadakseni mitään laatikosta pois. No, laatikko olikin jo vanha ja laho. Samassa laatikossa kasvoi kuvan oikeassa alareunassa näkyvä jättiverbena. Ihmettelin köynnöksen juuriston nähtyäni, että miten verbenaparalle on riittänyt tilaa tai ravinteita, mutta hyvin se näytti pärjäilevän. 
Vihannes- ja juureskuvat eivät ehkä ole perinteisessä mielessä yhtä kauniita kuin kukat ja perhoset, mutta valitsin kuitenkin yhden satokuvankin mukaan. Kasvatin talvivalkosipuleitakin ensimmäistä kertaa ja olin aivan tohkeissani, kun nostin ne lavasta ylös. Miten kauniita valkosipuleita! Jotenkin ihan käsittämätöntä, että yhdestä hassusta kynnestä kasvaa kokonainen sipuli. Kokemuksesta innostuneena laitoin valkosipuleita tänäkin syksynä lavaan.

Viimeisessä, ja mielestäni siinä parhaassa kuvassa, on kaksi kimalaista punahatulla. Tykkään kuvassa oikeastaan kaikesta, asetelmasta, kohteista ja väreistä. Punahattu on yksi suosikkikukkani ja kimalaiset taitavat olla suosikkihyönteisiäni, jopa perhosten ohi. Yritin edellisenä kesänä opetella tunnistamaan kimalaislajeja, aika huonolla menestyksellä tosin. Suomessa on yli 30 kimalaislajia ja monet niistä ovat hyvin samannäköisiä keskenään. Tunnistan varmuudella ainoastaan kartanokimalaisen. Kuvan kaksikko on mantukimalaisryhmän työläisiä, varmaankin samasta pesästä, koska noin sovussa ovat samalla apajalla.

Kiitos vielä Minnalle haasteesta! Jos Kottikärryn kääntöpiirin Päivi ja Puutarha on kotini -blogin Gitta eivät vielä ole haastetta saaneet ja haluavat siihen osallistua, niin haastan vuorostani teidät mukaan. 😀 Ohjeet vielä alla:

Kuusi kuvaa kesästä- haaste:

Tämän vuoden teema on paras.
Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. 

Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi
Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.
Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Homma etenee

No niin. Tympeät syyshommat ovat pikkuhiljaa edenneet. Kaikki sipulit, mukaan lukien talvivalkosipulien kynnet, ovat maassa. Se tilaamani 800+ kukkasipulia ei tietenkään riittänyt mihinkään, ostin puutarhaliikkeiden syysalesta lisää. 😁 Lopetin laskemisen, mutta kokonaismäärä meni taatusti yli tuhannen. Kuulostaa varmaan kamalan paljolta, mutta pihassa ei kasvanut alun perin juuri mitään sipulikukkia, uusia istutusalueita on tehty monta ja esimerkiksi krookusten sipulien istutussuositus on 100 sipulia neliömetrille, joten etenkin pieniä sipuleita saa ihan reippaasti laittaakin komeaa kukintaa varten.

Ostin lisää erityisesti jalostettujen tulppaanien sipuleita. Jostain syystä olin tilannut niitä todella vähän. Varmaan ajatuksena oli ollut panostaa enemmän varmasti vuodesta toiseen kukkiviin sipuleihin, kuten kasvitieteellisiin pikkutulppaaneihin. Sinänsä järkevää, mutta vähän tylsää. Oikeastaan mistään muusta ei saa sellaista väriloistoa niin aikaisin keväällä kuin jalostetuista tulppaaneista. Joten onhan niitä oltava, vaikka olisivatkin vain sen yhden kevään ilo. Jotenkin on vaikea ymmärtää perennojen ja muun kasvuston keskelle epätoivoisesti sipuleille kuoppia kaivaessa, että keväällä samassa kohdassa ei kasva maan päällä yhtään mitään.

Tein loppukesästä uusintakylvöt (salaattia sun muuta) yhteen lavaan. Kerroinkin silloin, että koko kylvö meni ihan harakoille, ehkä jopa kirjaimellisesti, sillä linnut olivat myllänneet lavan ja mahdollisesti syöneet siemeniä. Ainakaan sieltä ei mitään noussut, vuonankaalia lukuunottamatta. Vuonankaalit keräsin talteen salaattia varten, nostelin lavaan vähän kompostia ja lannoitetta, ja istutin sinne talvivalkosipulit. Lajikkeita on nyt kolme, "Messidorme", "Flavor" ja "Sabadrome". Mies valitsi lajikkeet (!!). Yleensä sitä ei pahemmin kiinnosta moisiin puuhiin osallistuminen, mutta ilmeisesti tämän kesän valkosipulisato innosti.

En käännellyt maata sen kummemmin., hieman pintaa rikoin ja päälle kasasin kerroksen lehtiä. Alan kallistua "no dig" -puutarhafilosofian kannalle. Sopii minulle, koska olen laiska 😂, ja koska ajattelen myös, että maa pärjää paremmin, kun antaa matojen ja muiden otusten hoitaa homman rauhassa. En ole vielä päättänyt, mitä teen muille lavoille. Ehkä yritän kuitenkin reippaasti lisätä niihinkin kompostin jo nyt syksyllä, niin ovat keväällä valmiina.

Katsura pääsi myös maahan. Lisäksi laitoin uudelle istutusalueelle pari pionin juurakkoa, marskinliljat, sammalruusun ("Vaarala") ja kesäkukkaruukuista keijunkukat ja kuukausimansikat, sekä keväällä ostamani vartetut pikkupajut. Ei mitään hajua selviävätkö pajut talvesta, mutta kokeillaan. Pionit ovat silkkipioni ja kaukasianpioni, molemmat luonnonlajeja ja toivelistallani pitkään olleita. Varsinkin silkkipioni on melkoisen kallis laji taimena ostettuna, mutta kun juurakko oli Pionien Kodin syysalessa siedettävään hintaan tarjolla, päätin ottaa tilaisuudesta vaarin pionin. Toivottavasti pionit lähtevät kasvuun. Pitää kesällä ihmetellä, mitä muuta tähän laittaisi.

Sain laitettua daaliatkin säilöön. Mies on kalastusreissulla ja kysyi jo ennen sinne lähtöään, että ajattelinko kenties tehdä juurakoille jotain. (Olivat kuivumassa pitkin varastoa, mikä häiritsi miehen puuhommia, varsinkin kuin sanoin, että niihin ei saa yhtään koskea, etteivät mene sekaisin...) Pakko oli tsempata ne pois lattialta ennen miehen paluuta. 😁 Pihalla olisi vielä muutama kesäkukkaruukku tyhjennystä vailla, sekä jokunen juurakko nostettavana. Latva-artisokka lähtee talteen, mutta se on vielä ihan vihreä, joten olen odottanut, että se paleltuisi/kuihtuisi. Samoin jättiverbenat ovat vielä iloisen vehreitä, eli nekin saavat odotella. Verbenoita on useampi, niiden suhteen pitää vielä päättää otanko ne kaikki talteen vai vain osan.

Keräsin omenatkin maasta. "Meillä on liikaa omenoita" on typeränkuuloinen ongelma, varsinkin sellaisten ihmisten mielestä, joilla ei ole omenapuita. Mutta se on ihan todellinen ongelma. Jos olisin itse valinnut lajikkeet, en olisi istuttanut talviomenaa (todennäköisesti lajike on "Antonovka"), enkä varsinkaan olisi antanut sen kasvaa noin suureksi. Se tekee aivan mahdottoman paljon valtavia omenoita, jotka ovat liian happamia sellaisenaan syötävksi. Hyvää piirakkaa niistä tulee, mutta ihminen ei voi määräänsä enempää piirakkaa leipoa, eikä varsinkaan syödä. En juo mehua enkä syö hilloa, joten säilömisideat ovat vähän vähissä. Meillä on kuistin alla pieni kellari, jossa omenat säilyvät suht hyvinä koviin pakkasiin asti. Olen jemmannut niitä sinne, jos niistä jonkun piirakan vielä myöhemminkin saisi tehtyä. Huonoksi menneitä hyödynnän mustarastaiden talviruokinnassa.

Puiden lehdet pitäisi silputa ruohonleikkurilla, mutta ajattelin odotella rauhassa, että ainakin suurin osa niistä on tippunut maahan. Muuten homman saa tehdä kohta uudestaan. Tänään varmaan tulee melkoinen lehdisade, siihen malliin tuulee jo nyt.

Kerkesin jo moitiskella hubeinpihlajaani vihreänä pysymisestä, mutta siihenkin tuli lopulta ihan nätti syysväri. Hieman ehkä kuitenkin kaduttaa, että valitsin tämän rusokirsikan sijaan. Pääsyynä valitaan oli se, että pihjala tekee marjoja lintujen syötäväksi. Tässä ei ole vielä marjan marjaa, joten juuri nyt se rusokirsikka olisi ollut parempi valinta, mutta ehkä mieli muuttuu, kunhan pihlaja rupeaa marjomaan. Tilhiä siihen havittelen.

Paprikat ja chilit kypsyvät kuistilla. Puutarhassa sadonkorjuuta odottaa vielä yksi ruukku perunoita (toisen nostin eilen, ei häävi sato, mutta jotain kuitenkin) ja maa-artisokkaruukku. Jotain vielä kukkiikin, vaikka ruskaa lukuunottamatta muut värit ovat jo käyneet vähiin.

tiistai 15. lokakuuta 2019

Sipuleita, sipuleita...

Syyshommat eivät oikein edelleenkään nappaa, mutta olen päättänyt tehdä niitä pikkuhiljaa ja jättää kevääseen kaiken minkä voin. Kukkasipulien istutus kuuluu niihin hommiin, jotka on pakko tehdä nyt, jos ylipäätään aikoo sen tehdä. Teknisenä suorituksena sipulien istutus(kaan) ei kuulu lempihommiini, mutta se on sentään ajatuksen tasolla motivoivaa, kun voi samalla haaveilla kevään kukkaloistosta. Kesäkukkaruukkujen tyhjennys sun muu on ainoastaan tympeää.

Sipulit tulivat viikonloppuna ja niitä on, noh, paljon. (Reilut 800 sipulia, jos joku haluaa tietää paljonko on paljon...) Aion istutella näitä pienissä erissä, penkki tai alue kerrallaan, niin ei lopu usko heti alkuunsa.

Kasassa on erilaisia laukkoja, tulppaaneja (paljon myös kasvitieteellisiä, jotka ovat lemppareitani), narsisseja, krookuksia, hyasintteja... vähän kaikenlaista! Instassa jo kyseltiinkin, että mitä ihmeitä etualan mustekalat 😁 ovat. Ne ovat marskinliljan juurakoita. En suoraan sanoen oikein vielä tiedä mihin ne aion laittaa, mutta eiköhän niillekin joku paikka keksitä. Viimevuotiset istutin kumpaareeseen talvimärkyyttä pakoon, mutta kesällä ne kärsivät siinä kuivuudesta. Lehtiä kyllä pukkasivat, mutta eivät kukkineet. Kokeilen näitä nyt sitten johonkin erilaiseen paikkaan.

Perinteinen sekoaminen taimistojen syysalennusmyynneissä oli sen sijaan tänä vuonna normaalia hillitympää. Isoimpina ostoksina mukaan lähti pitkään himoitsemani katsura ja totaalisena herätehankintana kurilienkirsikka "Ruby". Puiden lisäksi ostin myös sammalruusun ("Vaarala").


Kirsikka muutti asumaan daaliapenkkiin, josta sain nostettua sunnuntaina daaliat ylös. Juurakot ovat varastossa kuivumassa, pitää vielä ihmetellä niille lopullinen talvetuspaikka.

Eikö olekin mahdottoman söpö pikkupuu ja niin nätti syysvärikin?

Katsura taas asettuu tähän tekeillä olevaan uuteen istutusalueeseen. En oikein vielä tiedä, mitä muuta siihen tulee, ehkä jotain kukkivia pikkupensaita ja väleihin kesäkukkia? (Vaikka daalioita, koska tänä vuonna olivat turhan tiuhassa.) Ai niin oho, ehdin jo unohtaa, että tilasin Pionien Kodista pari juurakkoa. No niin, siis tähän tulee ainakin pari pionia. 😂

Ruska on tänä syksynä aivan mahdottoman hieno. Omassa pihassakin on ihan sitä silmällä pitäen hankittuja kasveja (mm. pallesorvarinpensas, sirotuomipihlaja, hubeinpihlaja, villiviini, japaninvaahterat...), mutta ne ovat kaikki vielä sen verran pieniä, ettei niistä kovin kummoista väriloistoa tule. Onneksi on muutakin värikästä, kuten kuunliljat.

Muutama sitkeä kukkijakin vielä löytyy.

Asteri vasta aloittelee kukintaansa.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Syksyä pukkaa, intoa syystöihin ei

Loppuviikolle luvattiin tänne eteläiseen Suomeenkin yöhalloja. Mahtavaa. Tarkoittaa siis sitä, että talvehtimaan siirrettäviä kasveja pitäisi roudata suojaan, mitä ennen osa niistä pitäisi vaihtaa pienempiin ruukkuihin ja tietysti olisi hyvä raivata niille jotain tilaakin. En halua, en ainakaan vielä!

En ole tehnyt sitten niin yhtään mitään asian eteen. Paitsi nyt valitan täällä. 😂 Jotenkin syyshommiin tarttuminen tuntuu ihan älyttömän vastenmieliseltä. Ehkä siksi, etten haluaisi päästää kesästä irti. Puutarhassa on vielä moni asia "kesken", on kypsymättömiä tomaatteja ja chilejä, kukkien nuppuja aukeamatta ja niin poispäin. Jos ne kaikki ehtisivät tulla valmiiksi, olisinko yhtään sen innokkaampi luopumaan kesästä? Tuskin, mutta ei se ainakaan asiaa helpota.

Daaliat, ruostekukka ja buddleja kukkivat vielä täysillä.

Isoin ja samalla vastenmielisin homma on päättää, mitä kasveja yritän talvettaa ja saada ne sitten jotenkin mahdutettua kuistille. Osa ruukuista on niin isoja ja painavia, että teen sen vain kerran, edestakaisin en rupea niitä raahaamaan. Siksikin yritän viivytellä siihen asti, että on ihan pakko. Tyhjentyneet piharuukut pitäisi putsata ja nekin pitäisi mahduttaa johonkin talvivarastointia varten.

Yksi ongelmakasveista: todella isossa ja painavassa ruukussa kasvava vuorikärhö. Vie älyttömästi tilaa ja mahtaakohan edes talvehtia, ts onkohan vaivan arvoinen?

Australianvillipelargoni sen sijaan on helppo tapaus: taatusti haluan säästää ja sen voi vain nostaa sisälle roikkumaan sellaisenaan.

Sormustinkukkia tuli kylvettyä "melko reippaasti" kesällä, taimet olisi ehkä hyvä laittaa maahankin? Oli tarkoitus odottaa, että kukkasipulitilaus saapuu ja istuttaa taimet samaan syssyyn, etten sitten vahingoita niitä sipuleita istuttaessani, mutta ihan hirveän pitkään nämä eivät voi odotella.

Vaikka syksyyn liittyy monenlaisia haasteita, pidän kuitenkin syksystä. Erityisesti ruskan väreistä, sienestyksestä ja siitä, että voi taas ruveta käyttämään villavaatteita. (Tärkeä asia innokkaalle neulojalle!) Ehkä yritän vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta syyspuuhiin puutarhassakin. Viikonloppuna sain jo sentään muutaman ruukuissa odottelevan perennan kaivettua maahan. Rotkokielot olivat odottaneet niin pitkään, että niillä oli jo tukevasti juuret kasvaneet maahan... Ohohups! Taisin saada ne kesä- vai heinäkuussa ja tarkoitus oli istuttaa ne "ihan hetikohta". 🙈

Pallesorvarinpensas ei tainnut pitää kuivasta kesästä, mutta kehitti silti kauniin syysvärin. 

tiistai 27. elokuuta 2019

Ohhoh, sehän kukkii! (osa 2)

Tästä kukkijasta olen todella hämmästynyt. Se on bataatti! Bataatti on Ipomea -sukua eli samaa, johon elämänlangat kuuluvat. Kukkaa katsoessa sukulaisuussuhde onkin hyvin selvä. Laitoin bataatit kasvusäkkiin lavakaulukseen, jonka päällä on nostettava kasvihuonekehikko, eli ovat olleet jonkinlaisessa kasvihuoneessa.

Bataatteja on kaksi. Toisen ostin taimena Helsingin puutarhamessuilta tuskattuani idätettävien bataattieni mökötykseen. Jonkun ajan päästä toinen niistä kuitenkin rupesi pukkaamaan versoja, joten yhtäkkiä bataatteja olikin suorastaan ylenmäärin. Ne kasvavat iloisena sekamelskana, joten en tiedä kumpi niistä kukkii. Toivottavasti tekevät myös bataatteja! Edellinen bataattikokeiluni ei ollut erityisen menestyksekäs. Muutaman juuren saattoi hyvällä mielikuvituksella sanoa pullistuneen, mutta mitään satoa niistä ei kyllä tullut.

Nyt kaikki kolme taimivaiheen yli selvinnyttä kelloköynnöstäni kukkivat. Alla olevissa kuvissa on niistä suurin, jossa on myös eniten kukkia. En suoraan sanoen oikein alun perin käsittänyt, miksi kyseisestä kasvista on niin kauhea hypetys. Täytyy myöntää, että onhan se nyt hieno!

Kukkiin tulee näköjään hedelmän näköisiä siemenkotia. Näistä voinee kerätä siemeniä, kun ovat kypsiä? Milloin se sitten lieneekään, ei mitään hajua miltä niiden pitäisi kypsinä näyttää.

Toinen kannakin kukkii.

Ruostekukissa näkyy olevan tasan yksi nuppu. Aika onnetonta, mutta parempi kuin ei mitään. Ruostekukat ovat ihania, mutten ole ollut erityisen onnekas niiden kanssa. Viime vuonna minulla oli yksi maassa ja yksi ruukussa. Molempien tilanne näytti toivottomalta, mutta koska kesä oli niin lämmin ja pitkä, ruukussa ollut lopulta puski kuin puskikin pari kukkaa. Nyt laitoin molemmat maahan. Tämä nuppuinen on komea ja rehevä, toinen taas jäi ihan surkean pieneksi. En oikein tiedä, miten ne saisi paremmin viihtymään vai pitäisikö suosiolla luovuttaa.

"Mysteerikasvi", jota ihmettelin aiemmin kesällä, oli todellakin kellopeippi. Ne ovat levinneet penkissä todella hyvin (penkki on perustettu viime kesänä). Alkuun ajattelin, että niitä on ihan liikaa, mutta sitten kun ne rupesivat kukkimaan, se ei haitannutkaan yhtään. Pörriäisetkin tykkäävät, mikä on aina plussaa. Viime kesänä penkissä oli komeat auringonkukat, joissa kimalaiset pyörivät, mutta tänä vuonna auringonkukat jäivät pieniksi ja suurin osa on vielä kukkimattakin. Hyvä siis, että on jotain muuta tarjolla.

Penkkiin pitäisi keksiä jotain keskikesän kukkijaa. Laukkojen kuihduttua siinä ei kukkinut oikein mikään ennen kuin myöhemmät kukkijat päääsivät vauhtiin. Ehkä täytän sen sormustinkukilla. (Kylvin niitä kesällä lievästi ilmaistuna reilulla kädellä ja kasvarissa on nyt ihan naurettava määrä taimia kasvamassa...)

Tämä kukkiva pensas on kletra, lajikenimeltään "Hummingbird". Heräteostos viime syksyn alennusmyynneistä. Aika sievä, eikö? Päiväpörriäisiäkin siinä pyörii, mutta arvelen sen olevan myös suosittu yöperhosten keskuudessa, koska se on valkoinen ja tuoksuu.

"Rocoto" -chilillä on jännät violetit kukat. Kukkakärpäsiä on niin paljon, että mitään kukkakuvia ei näköjään voi ottaa ilman niitä. 😀 Menee sarjaan "positiiviset ongelmat".

Perhosiakin on näkynyt aika mukavasti, tosin eivät ole olleet kuvaustuulella.