Vuodenkierto: elokuu

Elokuun kuvia ja tunnelmia tulikin jo esiteltyä postauksessa Oi ihana elokuu, mutta virallinen vuodenkiertopostaus pitää toki silti tehdä. Elokuussa on ollut vehreää, värikästä ja ilma on täyttynyt kimalaisten pörinästä.

Jotain projektiakin on ollut tekeillä. Näin syksyllä laiskakin puutarhuri aktivoituu kaikenlaisiin istutus- ja siirtohommiin. Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jäävässä penkissä oli muutama huonosti viihtyvä pioni, joten siirsin ne toivottavasti nyt otollisempaan paikkaan. Yksi pääsi ihan muualla, mutta loput kuvassa näkyvän polun oikeaan laitaan ennen toista kaarta. (Toiseen kaareen istutettu tuoksukärhö muuten näyttää suunnittelevan kukkimista! Vähän kiire sille voi tulla, mutta yrittänyttä ei laiteta.)

Isompi projekti liittyy pensasmustikoihin. Menestykseni pensasmustikoiden tarhaajana ei ole kovin kummoinen, mutta ei kai se voi kuin parempaan suuntaan mennä. Tänne  muuttaessamme pihassa oli valmiina yksi pensasmustikka, joka ei ollut kuulemma koskaan tuottanut satoa. Alkuun hankimme sille pari pölytyskaveria, joiden kasvuunlähtö oli kuitenkin vähän hankala, koska emme tienneet, että pensasmustikat ovat rusakoiden herkkua. Talvisuojauksen avulla pensaat kasvoivat kyllä, mutta sato on jäänyt surkeaksi. En ole ihan varma mikä niitä eniten haittaa, mutta vaihtoehtoina on 1) liian varjoinen kasvupaikka, 2) maata ei oltu parannettu tarpeeksi, 3) ovat olleet liian kuivia tai 4) kaikki edellä mainitut tekijät yhdessä.

Pensasmustikoille tehtiin nyt uusi istutusalue, joka on valoisammassa paikassa ja jota toivon mukaan muistan myös kastella, kun se on ihan lavatarhan vieressä. Aiemmin mustikat kasvoivat sen verran syrjässä, että vähän laiskasti tuli niitä kasteltua.

 

Pensasmustikoiden lisäksi penkissä on atsalea ja pari marjasinikuusamaa. Hieman tiuhassa ovat, mutta mustikoiden pitäisi sietää tiuhaan istuttamista. Atsalean lisääminen oli ehkä hieman turhaa onnensa koettelemista, mutta senhän voi sitten siirtää, jos meinaa tulla ahdasta.

Keväällä tehty istutusalue (siis se, jossa kasvoi tomaatteja), on tällä hetkellä jonkinlainen niitty. Kylvin siihen keväällä kesäkukkaseosta ja unohdin koko jutun. Kun huomasin maasta nousevan kukkien taimia, napsin ne tomaatit pois varjostamasta. Ihan kivasti ehti monikin kukka kukkia vielä, vaikka alkuun epäilin kesän loppuvan niiltä kesken. Kukkakärpäsiä siellä on varsinkin unikoissa pyörinyt, joten ainakin jotain iloa kukista on ötököille ollut. Ja silmäniloa itselle toki. Unikoiden lisäksi siellä kasvaa ainakin ruiskaunokkia, punapellavaa, jotain sarjakukkaisia ja jättiverbenaa.

Pihassa on ollut nyt elokuussa niin paljon kimalaisia, että olen miettinyt mitä syyskukkijoita vielä keksisin ja mihin niitä voisi laittaa. Jaa no niin, unohtui pensasmustikkaprojektin yhteydessä kertoa, että sinne, mistä mustikat siirrettiin, jäi iso kolo, joka tietenkin piti heti hyödyntää. Istutin sinne mustilanhortensian. Toivottavasti se viihtyy siinä mustikoita paremmin.

Kellopeippi on vallannut yhden kukkapenkin melkein kokonaan. Heinäkuussa vielä manailin, että kitken koko kasvin mäkeen, mutta nyt taas muistin, miksi se on paikkansa ansainnut. Kimalaiset ovat siihen hulluna. Jos sille keksisi kaveriksi jonkun hieman aiemmin kukkivan kaverin, niin kiva olisi. Ehkä penkin toisen pään keltatörmäkukka, joka sekin on kimalaisten suosikki, levittäytyy aikanaan koko penkkiin.

Puutarhan perhoset

Puutarhahetki-blogin Tiiu oli julkaissut perhospostauksen kauniine kuvineen, mistä inspiroiduin esittelemään oman puutarhankin siivekkäitä vieraita. Pikkukultasiipi tulikin jo esiteltyä ötökkäpostauksessa, mutta koska se on niin sievä, se ansaitsee päästä estradille uudestaankin.

Jos tuntuu, että omassa puutarhassa on ollut tänä kesänä niukanlaisesti perhosia, niin vika ei välttämättä ole puutarhassa. Nimittäin Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut hieman paria edellistä heikompi. Kolea toukokuu ja sateinen heinäkuu eivät olleet perhosille edullisia. Yleisistä lajeista nokkos-, neito- ja sitruunaperhoset ovat kuitenkin olleet runsaslukuisia.

Yleensä pelkistä omista havainnoista ei kannata tehdä johtopäätöksiä yleisemmälle tasolle, mutta ainakin tänä kesänä oman pihan perhoshavainnot seurailevat hyvin perhosseurannan raportin tuloksia.

Eniten omassa puutarhassa on näkynyt erilaisia kaaliperhosiin kuuluvia perhosia. Varmuudella erotan vain muita valkoisia lajeja suuremman kaaliperhosen, lanttu- ja naurisperhosista pitää mielellään saada kuva napattua tunnistuksen varmistamiseksi. Kaaliperhosilla oli myös jälkikasvua kukkapenkissäni. Kaaliperhosen toukat syövät ristikukkaiskasveja, joihin penkissä kasvanut illakko kuuluu. Illakko oli jo kukkinut, joten annoin toukkien syödä rauhassa.

Sitruunaperhonen on helppo tunnistaa siipien muodosta. Jotkut yksilöt saattavat olla väriltään melkein valkoisia, mutta siitä ei kannata hämääntyä.

Nokkosperhosia on myös ollut useampikin kerrallaan pihassa, tosin ne ilmestyivät vasta siinä vaiheessa, kun syyssyrikkä puhkesi kukkaan. Ehkä niillä on ollut muuta syötävää muualla ennen sitä. Neitoperhosia olen tainnut nähdä vain yhden. Silläkin oli niin kiire, ettei oikein ehtinyt kuvattavana olla. Syriköiden lisäksi perhosten suosikkikukkia ovat olleet muun muassa syyspäivänhatut, titonia, törmäkukat ja kellopeipit.

Amiraaliperhosia olen odotellut puutarhaan vieraaksi, kun yleensä niitä on näihin aikoihin näkynyt. Alussa linkatun päiväperhosseurantaraportin mukaan amiraaleja on ollut tänä vuonna aiempaa vähemmän. Toki raportissa oli huomioitu vain 10.8. asti tullut aineisto ja amiraaleja voi lentää hyvin myöhäänkin syksyllä. Amiraalit eivät talvehdi täällä, vaan vaeltavat Etelä-Eurooppaan talveksi. Siksi niiden määrät täällä riippuvatkin Etelä-Euroopan olosuhteista ja vaellussäistä.

Eilen sitten viimein yhden näin. Sekin oli kovasti kiireinen, eikä olisi oikein joutanut poseeraamaan, mutta joku kuva sentään saatiin arvon amiraalista.

 

Ettei totuus unohtuisi, niin lisäksi pari kuvaa hieman vaatimattomamman näköisistä perhosista. Suurin osa perhosistahan on jotain ihan muuta kuin isoja, värikkäitä päiväperhosia. Nämä kaverit ovat mutkakulmumittari ja gammayökkönen.

 

Jos omaan puutarhaan haluaa houkutella perhosia, on hyvä huomioida kauniiden kukkien lisäksi myös toukkien ravintokasvit ja perhosten talvehtimispaikat. Hyviä kasvivinkkejä löytyy esimerkiksi täältä. Vaikka pihasi olisi millainen perhosparatiisi tahansa, eivät kaikki perhoset välttämättä löydä sinne, jos ympäröivä maasto on kovin luotaantyöntävää. Poikkeuksena ovat esimerkiksi vaeltavat lajit, kuten amiraali, jotka pystyvät lentämään hyvin pitkiä matkoja. Ei siis kannata hermostua, mikäli perhosia tuntuu yrityksistä huolimatta olevan vähän, vaan iloita niistä, jotka sinne löytävät. 😀

Oi ihana elokuu

Vaikka elokuussa mieleen hiipii jo haikeus kesän loppumisesta, on elokuu siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) yksi lempikuukausistani. Puutarhassa kukkii vielä paljon kaikenlaista ja loppukesän värikylläisyys on jotain henkeäsalpaavaa. Koska luonnossa alkaa kukkaloisto olla jo vähenemään päin, perhoset ja kimalaiset suuntaavat sankoin joukoin puutarhoihin tankkaamaan mettä. 

Lisäksi on tietenkin kypsyvä sato. En tiedä onko mikään sen ihanampaa kuin kävellä puutarhassa paljain jaloin, kuunnella kimalaisten pörinää tuoksuherneen parfyymin kulkeutuessa nenään ja napata ohimennen suuhun juuri kypsynyt, auringonlämmin tomaatti. Aaah! Voisipa sen tunteen kaikkine aistimuksineen säilöä pulloon ja nauttia talvella. 💛 Kuvista välittyy ainakin värimaailma ja lopun voi kuvitella, kun sulkee silmänsä.

Ötököiden tunnistusta

Jaahas, jospa minäkin (viimein) kokeilen postauksen tekemistä uudella Bloggerilla. Äkkiseltään tämä tuntuu hankalammalta kuin vanha, mutta pakko kai tähän on totutella ennemmin tai myöhemmin. Jos on kuvia tai muuta jotenkin hassusti, syy on (taatusti) Bloggerissa eikä omassa kämmäilyssä! 😛

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna oli aloittanut kivan Kuvaa kimalainen -haasteen, johon täytyy ilman muuta jossain vaiheessa tarttua! Sitä ennen kuitenkin yleistä juttua ötököiden tunnistamisesta.

Kartanokimalainen, se ainoa kimalaislaji, jonka ihan varmalla tunnistan. Vaikka kimalaisen karvapylly on tosi söpö, tunnistuskuvaksi tämä on erittäin huono. Siitä enemmän edempänä.

Puutarhassa lentää, ryömii ja mönkii monenlaista ötökkää (erittäin epätieteellinen termi "ötökkä" tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä hyönteisiä, mutta esim. hämähäkit voivat mielestäni myös lukeutua ötököihin), joista osa on hyödyllisiä, osa haitallisia ja osa ei itsessään kumpaakaan, mutta saattavat olla hyödyllisiä jollekin muulle, kuten vaikkapa puutarhan linnuille. Ötökät saattavat tuntua inhottavilta tai jopa pelottavilta, mutta aika harvasta on ihmisille mitään vaaraa ja lähempää katsottuna moni "ällö" otuskin saattaa näyttää yllättävän hienolta. Ötököiden tunnistaminen voi myös tuntua joutavalta touhulta, mutta etenkin puutarhurin on hyvä olla tietoinen siitä, minkälaista porukkaa puutarhassa asustelee. Ötököihin tutustuessa niitä voi myös alkaa arvostaa uudella tavalla. Esimerkiksi kukkakärpäset ovat hyödyllisiä pölyttäjiä, ja kaiken muun hyvän lisäksi joidenkin lajien toukat syövät kirvoja!

Mistä sitten voi aloittaa ötököiden tunnistamisen? Ötököitä voi tunnistaa tietenkin hyönteiskirjojen avulla tai selaamalla nettiä. Jos vain on mahdollista, ötökästä kannattaa ottaa kuvia. Oma muisti on usein hyvin hatara ja toisekseen lajilla saattaa olla hyvin samannäköisiä sukulaislajeja, eikä ötökkää ihmetellessä tullut mieleen katsoa vaikkapa sen jalkojen väriä. Ötökkätieto -sivusto on erittäin hyödyllinen määritysapu etenkin puutarhurille, koska lajeista on myös kerrottu niiden merkitys puutarhassa liikennevalo-symbolein. Ötökän kuvan voi myös laittaa Googlen käänteiseen kuvahakuun.

Rusokukkajäärä. Tämä yksilö on naaras, koska vain ne ovat punaisia ja koiraat ovat harmahtavanruskeita. Hurmekukkajäärä on myös punainen, mutta sillä on eri väriset jalat. Sitä en tietenkään kuvaa ottaessani tiennyt, mutta jalat sattuvat onneksi kuvassa näkymään.

Jos ei tiedä yhtään minkä ryhmän ötökästä on kyse, tai ei muuten riitä kärsivällisyys määritysoppaiden selaamiseen (niin kuin minulla) tai vain tykkää käyttää teknisiä sovelluksia, kannattaa kokeilla iNaturalist -palvelua. Linkki menee verkkoversion sivulle. Itse kuvaan kameralla, ja sillä otetut kuvat saa kätevämmin ladattua selaimen kautta. Jos kuvaa puhelimella, kannattaa ladata sovellus. Luonnontieteellinen keskusmuseo on tehnyt sovelluksen käytöstä opasvideon, joka löytyy YouTubesta.

iNaturalistin tekoäly vertaa kuvaa palvelussa jo oleviin kuviin ja ehdottaa mahdollista lajia. Jos ei ole ihan varma tekoälyn ehdotuksesta (ei sekään erehtymätön ole!), kannattaa mennä pykälä tai pari "taaksepäin", eli laittaa nimikkeeksi vaikkapa "verkkoperhoset" tai "kimalaiset". Havainnot menevät tutkimustietokantaan vasta kun vähintään kaksi asiantuntijaa on varmistanut havainnon. "Asiantuntija" voi olla kuka tahansa, havaintopalvelu on itseään korjaava yhteisö vähän samalla tavalla kuin vaikka Wikipedia. Mahdolliset väärät tiedot tulevat ennemmin tai myöhemmin korjatuksi muiden käyttäjien toimesta.

Muiden havaintoja voi siis kuka tahansa käyttäjä tunnistaa. Myös ihan helpot lajit, kuten vaikkapa siili tai harakka tarvitsevat varmistuksen, joten havaintoja voi jokainen tunnistella omien kykyjensä mukaan. Ei siis tarvitse olla minkään lajiryhmän erikoisasiantuntija.

Olen itse lataillut havaintoja iNaturalistiin jonkun viikon ajan ja myös tunnistellut jotain helppoja lajeja muille. Tekoälyn tunnistuskyky on tehnyt melkoisen vaikutuksen. Helpoiten se tunnistaa esimerkiksi perhosia, joihin myös aika vikkelästi saa asiantuntijavarmistuksen. Perhoset kiinnostavat ihmisiä ja perhosharrastajia on yhteisössä varmastikin paljon. Kaikki iNaturalistiin ladatut (varmistetut) havainnot menevät Lajitietokeskukseen, jossa ne ovat myös tutkijoiden käytössä. Omilla havainnoilla voi siis edistää tiedettä ja lajien tuntemusta! Palveluun voi myös luoda omia projekteja, jonne voi kerätä havaintoja. Jos haluaa vaikka tietää Suomen siilihavainnoista, voi perustaa projektin, jonne tulevat kaikki Suomessa tehdyt siilihavainnot.

Kaaliperhonen, toukka ja akuinen. Tekoäly tunnisti molemmat vaivatta kaaliperhoseksi. Kaaliperhonen eroaa nauris- ja lanttuperhosista isomman kokonsa puolesta. Toukkakolonia asusti kukkapenkissäni natustamassa illakoita. Annoin perhoslapsien olla, kun illakotkin olivat jo kukkineita. Joutivat siis mennäkin ns. parempiin suihin.

Pikkukultasiipi. Laji oli minulle uusi tuttavuus.

Alussa mainittujen kimalaisten tunnistamisessa tekoälyllä(kin) on vaikeuksia. Kimalaisissa on useita samannäköisiä lajeja, joiden erottaminen toisistaan ei välttämättä onnistu pelkän kuvan perusteella edes lajituntijalta. Tekoäly kuitenkin tunnistaa ne usein oikeaan ryhmään, esim. "mantukimalaisryhmä". Kaikista ötököistä kannattaa yrittää saada mahdollisimman tarkka kuva mahdollisimman läheltä. Palveluun voi ja kannattaa ladata useamman kuvan samasta ötökästä, jossa se näkyy eri suunnista. (En tiedä miten tämä sujuu sovelluksessa, mutta selainversiossa havaintoon saa kerralla vain yhden kuvan ja loput pitää käydä lisäämässä muokkaamalla havaintoa. Jos kerralla yrittää laittaa useamman kuvan, se tekee kaikista oman havaintonsa.)

Eri lajiryhmillä on omia ominaistuntomerkkejään, joita ei voi tietenkään tietää. Esimerkiksi kimalaisista olisi hyvä saada sivukuva, jossa näkyy siitepölyvasu, eli takajalkojen karvamuodostuma, johon työläiset keräävät siitepölyä isoiksi palluroiksi. Siitepölyvasun karvojen väri on (kuulemma) eräs lajituntomerkki. Eri asia onkin sitten saada puuhakas kimalainen kuvattua sivusuunnasta, varsinkin kun aurinko paistaa mistä suunnasta sattuu paistamaan ja tiellä saattaa olla kukan lehtiä tai heiniä, joihin kamera oikein mielellään tarkentaa kimalaisen sijaan.

Mantukimalaisryhmän kimalainen poseeraa kiltisti sivuasennossa.

Perhosten lisäksi oman (hyvin rajallisen) kokemuksen mukaan sudenkorennoille löytyy nimet ennätysnopeasti. Ehkäpä sudenkorentoharrastajat ovat yhtä vikkeliä käänteissään kuin korennotkin? Korentojen kuvaamisessa saa myös olla vikkelä.

Sirokeijukorento on niin hentoinen ja läpikuultava, että kameran kanssa piti käydä tavallistakin pidempiä neuvotteluja siitä, että mihin se tarkennus oikein pitäisi tulla. Kuva kuitenkin saatiin. Tekoäly ehdotti keijukorentojen sukua, joihin tämän laitoin, kun en uskaltanut lajin tarkkuudella pistää. Lajitunnistus tuli kanssakäyttäjältä hyvin nopsaan.

Punasyyskorentoja olen nähnyt pihassa jo ainakin kaksi. Vain aikuiset koiraat ovat punaisia, nuoret koiraat ja naaraat kellertävänrusehtavia. Sekä naarasoletettu että aikuinen koiras (kuvassa) malttoivat olla paikoillaan sen verran pitkään, että niitä sai kuvattua oikein useammastakin suunnasta.

En tiedä onko meidän pihassamme paljon erilaisia kukkakärpäsiä vai sattuuko kukkakärpästen huomaaminen olevan jokin kummallinen erityistaitoni, mutta joka tapauksessa olen kuvannut varmaan eniten erilaisia kukkakärpäsiä. Niille ei ihan kaikille ole löytynyt lajinimeä, mutta useimmille kuitenkin suku tai ryhmä. Kukkakärpäsillä on todella hauskoja suomenkielisiä nimiä, niistä löytyy muun muassa surreja, puuhareita ja kirvareita.

 Tämä hassu karvakaveri on osuvasti nimetyn Villa -suvun  edustaja.

Vaapsasvieras (yläkuva) ja ampiaisvieras (alla). En tiedä mikä ihmeen "vaapsas", mutta pistiäisvieraat loisivat esimerkiksi ampiaispesissä. Vieraat matkivatkin värityksellään ampiaista paitsi siksi, että välttyisivät saalistukselta, myös siksi, että pääsisivät ampiaisten pesiin.

 

Tätä luulin ensin joksikin valtavaksi herhiläiseksi, puistatus! Reippaasti kuitenkin läksin perään kamera tanassa ja lähempänä huomasin, että kyseessä onkin ihan vaaraton kukkakärpänen, joka uskottelee olevansa vaarallinen pistiäinen hämätäkseen lintuja ja muita saalistajia. (Sekä ötököiden tunnistajia!) Tälle ei löytynyt ainakaan vielä lajinimeä, mutta hän kuuluu ampiaispuuhareihin. Kukkakärpäset erottaa kukkakärpäsiksi isoista verkkosilmistä (ampiaisilla on paljon pienemmät silmät) sekä paikallaan pysyvästä lentotyylistä.

Olen oppinut iNaturalistin avulla tunnistamaan jo useita uusia lajeja. Olen huomannut oppivani parhaiten niin, että itse näen jonkun ja minulle kerrotaan mikä se on (ja mielellään miksi), ja katsomalla nimenomaan valokuvia eikä piirroksia. Lajinimen löydettyäni olen yleensä mennyt lukemaan esimerkiksi Ötökkätiedosta lisää tietoja lajista.

Ulkona näyttää paistavan aurinko, joten taidanpa käydä katsomassa, olisiko puutarhassa ötököitä liikkeellä! 😁