maanantai 20. heinäkuuta 2020

Puutarhan ruusuja

Voin varmaan (taas) aloittaa ruusupostauksen kertomalla, että: "En sitten muuten yhtään ole ruusuihminen!" ja jatkaa esittelemällä sen seitsemän erilaista ruusua. 😂 Jep, en tosiaan ole mitenkään erityisen innoissani ruusuista, tai en ainakaan ole ollut. Jotenkin niitä on silti puutarhaan päätynyt. Vetoan siihen, että on ihan ok muuttaa mieltään. Sitä paitsi ruusut tuntuvat kuuluvan vanhan pihapiirin tunnelmaan. Jaksan edelleen äimistellä sitä, että miten on edes mahdollista, että täältä puuttui kaikki "normaalit" vanhojen puutarhojen kasvit. Ei ollut syreeniä, ei juhannus- tai valamonruusua, ei pionin pionia...

Juhannusruusu on mielestäni ihan must-kasvi, vaikka se kukkiikin vain sen lyhyen hetken. Omani on hieman turhan varjoisassa paikassa, mutta kukki tänä vuonna varsinkin siihen nähden ihan kiitettävästi.

Valamonruusu on toinen mielessäni hyvin vahvasti vanhaan pihapiiriin kuuluva ruusu. Mummollani oli tätä useammassakin paikassa.

Viime kesänä istutin toisen omenapuumme viereen mandariiniruusu "Nevadan". Ajatuksena oli, että se kiipeäisi puuhun ja puu tavallaan kukkisi uudestaan. Kun "Nevada" sitten avasi nuppunsa, tajusin, ettei se sovi visiooni ollenkaan. Kukat olivat aivan valtavan suuret! Annoin periksi ja istutin puun toiselle puolelle "Pohjantähden", joka minun olisi pitänyt alun perinkin hankkia, mutta kun halusin jotain vähän näyttävämpää. Katsotaan nyt, suostuuko "Pohjantähti" toteuttamaan visioni. "Nevada" ei nähtävästi aio mihinkään kiivetä, mutta kukki kyllä kauniisti puun juurella.

Näiden kahden valkoisen ruusun, "Nevadan" ja "Pohjantähden" lähellä on köynnöskaari, jossa kasvaa toisella puolella ruotsinköynnöskuusama. Toisella puolella on yleensä ollut viereisestä lavasta kurottava köynnöspapu. Niin nytkin, mutta istutin lisäksi sille puolelle myös ruusun, helenanruusu "Lykkefundin". Voi olla vähän fifty-sixty selviääkö se talvesta vai ei. Jos olen oikein reipas, ehkä voisin ainakin ensimmäiseksi talveksi suojata sen.

Viime vuoden "mitähän oikein ajattelin?" -kunniamaininta menee sammalruusu "Vaaralalle". Hankin sen ihan tasan noiden ihanien, sammaleisen näköisten nuppujen takia. Itse kukista en voi parhaalla tahdollakaan sanoa pitäväni, ihan kauhea hattarahörselö. 😂 Kaverini ehdotti, että tyynesti poistaisin kukat, jos en niistä kerran tykkää, mutta se oli jopa minusta pikkasen turhan radikaali idea. Kukkikoon rauhassa, mokoma hörselö. Ken hörselön hankkii, se hörselön kestäköön.

Keltainen hunajaruusu "Bienenweide Gelb" ja ranskanruusu "Merveille" ovat parin vuoden takaisia hankintoja. Niihin olen alkuihmetyksen jälkeen kovastikin tykästynyt. Hunajaruusu kukkii runsaasti ja pitkään, "Merveille" vain lyhyen hetken, mutta sen väri on upea. Ja pörriäiset pitävät molemmista.

Lidlistä muistaakseni kolmella eurolla tai vastaavalla summalla ostamani köynnösruusu kukki ensimmäistä kertaa ja oli ehkä lieväksi hämmästyksekseni sen näköinen kuin pitikin.

Tämän kesän uusia ruusuhankintoja ovat jo mainittujen lisäksi idänmetsäruusu, jonka mies toi tuliaisina pohjoisen kalareissultaan, köynnösruusu "Henry Kelsey" ja kapusiiniruusu "Bicolor". Jokohan nyt olisi ruusukiintiö täynnä..?

6 kommenttia:

  1. Sinähän olet varsinaisen mahtavan ruusukokoelman hankkinut, ihania kaikki! Tuo sammalruusu saisi muuttaa meillekin kun vain tulisi jossain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaikenlaista tänne näkyy kertyvän. :D

      Poista
  2. Henry Kelsey - se tulee yllättämään sinut mahtavasti pitkään kestävällä kukinnallaan. Poista vain kukkineet kukkatertut, ja niitä riittää pakkasiin asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Päädyin Henryyn osaksi juurikin siksi, että sen kerrottiin kukkivan uudestaan. Toivottavasti se viihtyy kissatarhan kupeessa!

      Poista
  3. JUhannus- ja valamonruusu löytyy minunkin pihalta.
    Jotain köynnösruusua pitäisi minunkin joskus kokeilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa ottaa varman päälle, niin se "Pohjantähti" lienee varmin ja helpoin. Kokeilemalla selviää, mikä viihtyy omassa pihassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!