Kuvaa kimalainen!

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna heitti ilmoille hauskan ja aika haastavankin  Kuvaa kimalainen -haasteen. Päätin heti haasteen nähtyäni tarttua siihen, mutta toteutus näköjään hieman venyi... Hyvänä puolena mainittakoon, että vetkuttelun ansiosta sain kuviin mukaan ihan uuden ja tosi jännän kimalaislajin! 😀

Haasteen säännöt:

1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.

2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.

3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.

4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.

Koska olen niin myöhään liikkeellä, kaikki tuttuni ovat jo varmaan ehtineet osallistua haasteeseen, joten en haasta ketään nimeltä. Mutta jos et ole vielä osallistunut, niin nappaa haaste tästä! Syyskuussakin ehtii vielä hyvin kuvailla kimalaisia.

"Tuo tuossa kuulemma haastaa kaikki kuvaamaan meitä kimalaisia. Minä näytän moiselle idealle keskijalkaa!"

Kuvan mantukimalaisryhmän edustaja on hieman tuohtunut, koska nostin sen maasta. Kimalaiset nostavat keskijalkojaan varoituksen merkiksi, vastaa varmaan ihmisten keskisormen näyttämistä. Tämän aggressiivisempia ne harvoin ovat, eivät siis yleensä pistä. Kuvaamisen jälkeen kimalainen pääsi titonian kukalle ja kiukku loppui siihen.

No niin! Ihan ekana esittelen sen "uuden ja jännän" lajin. Pistin tämän iNaturalist-palveluun peltokimalaisena, mutta se tuli takaisin kaakonkimalaisena! Kaakonkimalainen on Suomeen kaakosta päin leviävä laji. Ajattelin ensin, että ei sitä näin lännessä voi olla, mutta luin sitten kimalaisseurannan jutusta, että seurannan ansiosta lajia on löydetty paljon laajemmalta alueelta kuin missä sen tiedettiin olevan. Samannäköisiä lajeja ovat ainakin juhannuskimalainen ja se peltokimalainen, mutta tämä olkoon nyt kaakonkimalainen ainakin kunnes toisin todistetaan.

Kimalaisia on Suomessa kaikkiaan 37 lajia, eli sinänsä hyönteisryhmäksi vähän (vertailun vuoksi esimerkiksi kukkakärpäsiä on yli 300 lajia), mutta koska monet lajit ovat keskenään hyvin samannäköisiä, joillain lajeilla on erilaisia värimuotoja, loiskimalaiset muistuttavat isäntälajejaan ja monien lajien koiraat ovat saman lajin kuningattariin ja työläisiin verrattuna hyvin erinäköisiä, ei niiden tunnistaminen ole ihan helppoa. Suomen Luonnon jutusta Katoavatko hyönteiset ja miten sitä voi tutkia? voi lukea hyönteiskadon lisäksi hyönteistutkijan kokemuksista kimalaisseurannan osallistujana.

Joidenkin lajien erottaminen toisistaan ei onnistukaan muuten kuin mikroskoopin tai jopa vain DNA-testin avulla, joten ei kannata hermostua, jos ne näyttävät omiin silmiin ihan samanlaisilta. Lajien erottaminen lajiryhmien tasolle (esim. mantukimalaisryhmä) on jo tosi hyvä saavutus. Esimerkiksi Suomen Ympäristökeskuksen kimalaisseurannan infosivulta löytyy kuvatauluja ja muita ohjeita lajien tunnistamiseen. Jos kimalaisia haluaa kuvata tunnistusta varten esimerkiksi iNaturalist-palveluun, kannattaa yrittää saada ainakin sivukuva, jossa näkyy takajalkojen vasukarvat, koska niiden väri saattaa olla lajien erottava tuntomerkki. Ylipäätään kannattaa ottaa ja laittaa sinne monta eri suunnista otettua kuvaa, niin näkyy mahdollisimman monta tuntomerkkiä.

Kivikkokimalaiskuningatar. Hänen armonsa vasukarvojen väri ei nyt juuri tässä kuvassa näy, mutta niiden perusteella lajin erottaa hyvin samannäköisestä mustakimalaisesta.

Miksi sitten kimalaisia kannattaisi opetella, eikö se ole ihan sama, mitä lajeja puutarhassa on, kunhan joku pölyttää kasvit? No ei ihan. Kimalaislajien kielten pituudet vaihtelevat, joten ne saavat mettä erilaisista kukista. Esimerkiksi härkäpavun kukan mesi on niin syvällä, että sen pölyttämiseksi tarvitaan hyvin pitkäkielinen kimalainen. Vaikkapa mantukimalaisen kieli ei sinne yllä.

Myös krassin mesivarasto on lyhytkielisten lajien ulottumattomissa. Tämä mantukimalaisoletettu käyttää oikopolkua eli ryöstää meden joko itse tekemästään tai jonkun muun puremasta reiästä. Kimalainen saa ravintoa, mutta kukka ei pölyty.

Erilaisten hyönteislajien runsaus kertoo elinympäristön tilasta, siksi niitä on hyvä puutarhassakin tarkkailla. Eri kimalaisten lempikukista voi muuten päätellä myös sen lajia. Jos ylläolevan näköinen keltaraitapaita on ruokailemassa oikeaoppisesti vaikkapa pavun kukalla, se ei kaikella todennäköisyydellä ole lyhytkielinen mantukimalainen, vaan luultavimmin vaikkapa pitkäkielinen tarhakimalainen.

Voisin höpötellä kimalaisista varmaan loputtomiin, mutta palataaanpa kuvien ja lajiarvausten pariin.

Tämä on vielä varma tieto, eikä arvaus. Alla on kivikkoloiskimalaisnaaras. Se on isohko ja sen siivet ovat melkein mustat. Loiskimalaiset nimensä mukaisesti loisivat varsinaisten, yhteiskuntia muodostavien kimalaisten pesissä.

Nyt alkaa jo mennä arvailun puolelle, mutta tämä voisi olla saman lajin koiras.

Monen lajin (mutta ei kaikkien) koiraat ovat usein työläisiä ja kuningattaria hoikempia ja takapäästään raidallisia. Ne eivät palaa yöksi pesään, joten niitä näkee usein kukissa nukkumassa. Kukasta on myös näppärä tarkkailla niille mahdollisesti laskeutuvia kuningattaria parittelun toivossa. Toisin kuin tarhamehiläisillä, joilla koko yhdyskunta talvehtii, kimalaisilla vain uudet, loppukesällä pesästä lähteneet kuningattaret talvehtivat. Ne parittelevat loppukesällä ja syksyllä, horrostavat talven ja keväällä lähtevät ruuan hakuun ja perustavat uuden yhdyskunnan. Ötökköakatemian tuoreella videolla on paitsi kimalaisten syystunnelmia Kaisaniemen puutarhasta, myös tietoa kimalaisten elämästä.

Luottolajini kartanokimalainen. Samannäköisiä lajeja ei näin etelässä oikeastaan ole muita, joten se on helppo tunnistaa. Ruskea etuosa, musta keskiosa ja valkoinen takapää. Kartanokimalainen pesii nimensä mukaisesti esimerkiksi talojen koloissa.

Tätä veikkaisin mantuloiskimalaiskoiraaksi, mutta menee kyllä arvailun puolelle.

Vasemmanpuolista veikkaisin mielelläni sorokimalaiseksi. Sorokimalainen muistuttaa mantu- ja kontukimalaisia, mutta taaimmainen kellertävä raita ei ole keskeltä yhtenäinen. (Sorokimalaisesta on myös tumma värimuoto, joka sitten on taas ihan erinäköinen...) Tällä on siivet sopivasti raidan päällä, mutta ainakin hyvällä mielikuvituksella raidassa on keskellä lovi. Taustalla on (ehkä) kivikkokimalaiskoiras.

Tästä tuli vahvat tarhakimalaisvibat, mutta se voi kyllä olla myös joku muu mantukimalaisryhmän edustaja. Arvaus perustuu osin siihen, että se selvästikin saa ritarinkannuksesta mettä. Kontukimalaiseksi ehkä turhan vaalea.

Kontukimalaisen raidat ovat tummanoransseja. Tämä voisi siis olla kontukimalaiskuningatar, mutta voi olla joku muukin mantukimalaisryhmän laji. Kuningatar se joka tapauksessa on, hirmuisen iso mötkylä!

Kimalaisten koosta piti sanoa sen verran, että lajien välillä on kokoeroja, joten koostakin voi päätellä jotain. Mutta myös lajien sisällä on paljon kokovaihtelua. Kuningattaret ovat suurempia kuin työläiset ja työläisiä voi olla useampaa kokoa. Yleensä pienimmät työläiset eivät lähde rankoille ruuankeräysmatkoille, vaan hoitavat pesässä kotiasoita, mutta joskus alakuvan oikealla olevan kimalaisen kaltaisia miniotuksiakin näkee ruokaa etsimässä.

Tätä pörröistä kaveria veikkaisin peltokimalaiseksi. Näin sen käyvän lähinnä kannusruohon kukilla, muista se ei tuntunut välittävän.

Enempää lajiveikkauksia ei tällä kertaa irronnut, mutta loppuun vielä pari ylimääräistä kimalaiskuvaa ihan vain huvin vuoksi. 😊