lauantai 11. toukokuuta 2019

Parasta puutarhassa just nyt

Puutarhan kuvaaminen ja blogin päivittäminen on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, syistä lisää päivityksen loppupuolella. Nyt kävin kuitenkin ulkoiluttamassa kameraa, ettei esimerkiksi tulppaanien kukinta ehdi mennä kokonaan ohi.

Tulppaanit

Koska en ole mikään istutus- tai ylipäätään minkään suunnitelmien tekijä, en tietenkään kirjoittanut mihinkään ylös mitä lajikkeita laitoin minnekin. Eipä sillä muuten väliä, mutta erityisen ihania tietäisi tilata uudestaankin.

Pikkutulppaanit ehtivät jo kukkia, parvitulppaaneja lukuunottamatta. Isommista ihan peruskeltaisia (oletettavasti "Apeldoorn") olen kylvänyt näköjään melkoisen reippaasti ympäriinsä. Varmaan ostin jonkun ison säkin niitä. Niiden lisäksi näköjään viime syksynä on ollut mieltymys oransseihin ja punakeltaisiin, linjakkaisiin kaunottariin. Nam.

Kukkivat (ja muuten kauniit) puut

Meillä on pihan nurkassa iso kirsikkapuu, joka oli pihassa jo tänne muuttaessamme. Kirsikat on happamia ja menevät lintujen suuhun ennen kuin niitä ehtii edes ajatella, mutta se on ihan se ja sama, koska puu on aivan järisyttävän kaunis kukkiessaan.


Ihanista japaninvaahteroista kaikista ihanin on tämä syksyn alennusmyynneistä pelastettu "Orange Dream". Tiesin, että sillä on kaunis syysväri, mutta upea kevätväri tuli yllätyksenä. Melkein en kestä, niin ihana se on!

Seuraavaksi tulossa...

Narsissit ovat vasta nousemassa, toivottavasti niitä tulee reippaasti. "Actae" on suosikkini, muistuttaa mummon puutarhasta.

Tämä ei ole "Actae", vaan näköjään joku valkoinen torvinarsissi, jollaisia en muistanut laittaneeni.

Vuokkopionissa on iso nuppu!

Viimeiset kylvöt tehty

Taimien kanssa alkaa mennä pikkuhiljaa hermo, ovat honteloita ja kirvoja täynnä. Toivon kovasti, että ne pystyy viemään pian ulos. Tai siis kasvihuoneeseen ensin, kunhan sieltä saa ulos siellä nyt olevat perunat, mansikat ja syyssyrikät. Sain raivattua kuistille sen verran tilaa, että sinne meni osa tomaateista ja chileistä, jolloin keittiöön taas tuli tilaa uusille, niille vihoviimeisille, kylvöille. Vikassa erässä multiin meni kesäkurpitsaa, myskikurpitsaa, papua ("Blauhilde"), auringonkukkia ja köynnöskrassia. Siemeniä jäi kylvämättäkin, saatan osan kukista heittää suorakylvönä ulos tai säästän siemenet suosiolla ensi vuoteen. Ei pihaankaan kuitenkaan kaikkea mahdu.

Kuistilla on hienoinen viidakko... Huomatkaa kissan paheksuva ilme, lisää tilaa makoiluun kaivataan!

Pelargonium panduriforme kukkii

Muu kasvavaa...

Kasvien lisäksi meillä kasvaa pikkuisia kissoja, mikä on ollut yksi syy puutarhahommien vähille jäämiseen. Pennuista voi halutessaan lukea enemmän kissablogin puolelta. 😊

6 kommenttia:

  1. Siellä on jo ihanan keväistä - kauniit tulppaanit ja hieno vaahtera! Voi kissaa, kun on joutunut ahtaalle taimien takia :D Taimimäärä käy täälläkin hieman hermoille ja kiinnostus niiden hyysäämiseen alkaa loppua, koska ei jaksaisi enää tehdä puutarhajuttuja sisällä. Nyt täytyy päästä ulos!
    Onnea pentueesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin: taimien kanssa on ihana puuhailla silloin, kun ulkona ei voi vielä tehdä mitään, mutta kiinnostus loppuu äkkiä, kun ulkona olisi kivempaakin tekemistä. Toivottavasti saadaan pian taimetkin ulos! :)

      Poista
  2. Söpöt kissanpennut! Kauniisti sielläkin jo kukkii ja tuon vaahteran kevätväri on kieltämättä hieno, vaikken niin oranssin fani olekaan. Minä helpotin taimikaaosta sisällä viemällä eilen ison osan kasveista ulos. 10-15 astetta ja pilvinen sää on ihan tarpeeksi suurimmalle osalle :D Onneksi lämpötila pysyi myös yön yli samoissa lukemissa, niin ei tarvinnut illalla lähteä etsimään harsoja tai kantamaan kasveja takaisin sisälle. Kylmänarat, kuten tomaatit ja paprikat sekä kaikki pienet taimet ovat vielä sisällä, mutta tulipa tilaa ihan kummasti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kuulostaa ihanalta! Valtaosa taimistani on valitettavasti nimeomaan tomaatteja ja chilejä, joilla ei ole vielä mitään asiaa edes kasvihuoneeseen. Kylmiä öitä näytti taas olevan tälle viikolle luvassa, mutta eiköhän se jossain vaiheessa kuitenkin lämpene tarpeeksi!

      Poista
  3. Ihana vaahtera tykkään kovasti kasvaako se kuinka suureksi? Taimia on nyt vähän jokaisella ja pitäisi päästä jo uloskin. Isompi kisusi on tosiaan ahtaalla ja onnea pikkukisuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeintaan parimetriseksi ja jos sekin tuntuu liian isolta, puun voi kasvattaa bonsainakin. :) Valitettavasti ovat hieman talvenarkoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!