torstai 2. tammikuuta 2020

Vuodenkierto: tammikuu

Kukkapenkin jouluruusu nuupahti muutaman pakkaspäivän ajaksi, mutta nyt ilman taas lämmettyä se palasi kuin taikaiskusta ennalleen. Sitkeä kasvi. Toisessakin penkissä jouluruusu aukoo nuppujaan. Toivottavasti jokunen säästyy kevääseenkin, paljon mieluummin katselisin niitä silloin kuin nyt, vaikka kauniita toki ovatkin.

Tämä jouluruusu kasvaa kaverinsa ja muutaman iloisen vihreän muratin kanssa isossa rautapadassa.

Blogin päivitysinto on ollut hieman kateissa, joten nappasin Rikkaruohoelämää- blogista idean kuvata samaa kohtaa puutarhassa kerran kuussa vuoden ajan. Siitä tulee joka kuukaudelle ainakin joku päivitysidea. Kasvukaudellahan ideoita ja kuvia pursuaa vaikka kuinka, mutta nämä ankeusjaksot kaipaavat jotain buustia. Olen aiemminkin kuvaillut keväästä syksyyn tiettyä kohtaa, mikä olikin hyvä idea. Välillä kun tuntuu, ettei puutarhassa mikään kasva ja kaikki on niin hidasta, mutta valokuvia vertailemalla näkee asian ihan toisella tavalla. Nyt siis olisi tarkoitus kuvata samaa näkymää koko vuoden ajan. Vaihdoin paikkaa vaihtelun vuoksi.

Tässäpä siis tämänhetkinen näkymä. Ankeaa on juu. Ihan kuin Jenni Vartiaisen biisissä: "Tammikuu. Synkkä ja hipaton."

Muutama blogituttu oli jo aloittanut kylvöhommatkin. Itsellänikin on chilin siemeniä valmiina odottelemassa inspiraatiota, mutta ihan vielä ei oikein kylvöpuuhat huvita. Osittain siksi, että kuistilla talvehtivat Erotica- chilit tuottavat satoa nyt. Jotain uutta elämää on kuitenkin tuloillaan. Jääkaapin hyasintit ja krookukset alkavat olla niin isoja, että ne pitää kohta nostaa valoon. Niiden oli kyllä tarkoitus olla pääsiäiskukkia, mutta ilmeisesti en muistanut kertoa niille aikataulusta.

Viikuna puskee kuistilla uutta lehteä.

3 kommenttia:

  1. Voi kun teillä näyttää ulkona ankealta :( Täällä on lämmintä ja tuulista, ja kadut ihan peilijäässä, mutta hanget on sentään vielä melko paksut ja valkoiset. Minäkin mietin, että olisi kiva kuvata sama kohta puutarhasta kerran kuussa, mutta saa nähdä, tuleeko sitä kuitenkaan toteutettua. Katsotaan... Nostan hattua, jos saat venytettyä noiden krookusten ja hyasinttien kukinnan pääsiäiseksi :D Ehkä niiden suunnitelmana on ennemminkin tähdätä ystävänpäivälle? Tsemppiä pimeisiin tammikuun päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosi ankealta näyttää. :( Pari kertaa on tullut ohut lumikerros, mutta se on sulanut saman tien pois.

      Heh heh, luovutin jo jääkaappisipulien suhteen ja nostin ne kuistille valoon. Pitää ostaa pääsiäiseksi uusia kukkia, nuo ovat nyt näköjään vuodenalun kukkia. :)

      Poista
  2. As claimed by Stanford Medical, It's indeed the one and ONLY reason women in this country live 10 years longer and weigh 19 KG less than we do.

    (And really, it is not related to genetics or some secret-exercise and absolutely EVERYTHING related to "HOW" they eat.)

    BTW, What I said is "HOW", not "WHAT"...

    CLICK on this link to find out if this brief quiz can help you discover your real weight loss possibilities

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!