sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Vuodenkierto: syyskuu

Syyskuu ehti näköjään mennä jo (en oikein tiedä minne), joten hieman jälkijunassa tulee tämä kuukausipostaus. Mutta parempi myöhään jne.

Keväällä istuttamani rusokirsikka oli todella kauniin värinen, nyt se on jo melkein pudottanut lehtensä. Toivottavasti se kukkii ensi keväänä! Myös katsuralla on kaunis syysväri ja putoavat lehdet todellakin tuoksuvat erikoiselle. "Piparkakulle" taisi jossain kuvauksessa lukea. Mielestäni ennemminkin ehkä paahdetulle sokerille, mutta jollekin makealle tosiaan.

Yleisnäkymä on vielä kuitenkin aika vihreä.

Aina välillä tulee sellainen tunne, ettei puutarhassa ole saanut mitään aikaiseksi ja kaikki tapahtuu niin hitaasti. Satuin kuvia siivotessa löytämään melkein samasta paikasta otetun kuvan ihan ensimmäiseltä kesältä eli vuodelta 2017.

Puutarhakaari on sen jälkeen vaihdettu ja se taisi siirtyäkin hieman eri paikkaan. Osa lavoista on jo paikoillaan ja puutarhakalusteet ovat aika lailla samassa paikassa kuin nytkin. Mutta onhan se nyt muuten vähän eri näköinen.

Syystöihin tarttuminen on joka vuosi ollut nihkeää, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Nihkeyden lisäksi hommien aloitus on viivästynyt osaksi myös siksi, että lämpimistä säistä johtuen kesäkukat kukkivat edelleen ja lavoistakaan ei raaski vielä esimerkiksi iloisesti kukkivia kehäkukkia poistaa. Muutama istutushomma pitäisi kuitenkin hoitaa asap.

Pahin ongelma syystöiden suhteen on Hollannin sipulitilauksen hukkuminen ties minne Postin systeemin syövereihin. Olen pistänyt Postille kyselyä, mutta ei sieltä ole edes vastattu mitään. Ärsyttää. Tilaus oli tietenkin aika iso, joten se on myös rahallisesti melkoinen harmitus, ja tietenkin myös siksi, että korvaavien sipulien hankkiminen ei ihan noin vain onnistu. Pidelkää peukkuja, että paketti löytyy ja pääsen sipulien istutushommiin! Se taitaa olla tympeistä syyshommista kaikkein vähiten tympeä, kun samalla voi haaveilla kevään kukkaloistosta.

Vielä saa jännittää muutamaa kasviakin, että ehtivätkö vielä kukkia ennen halloja. Kesällä istutettu tuoksukärhö jo availee nuppujaan ja hyvin myöhäinen syysasterikin näyttää lupaavalta. Ainoat auringonkukkani sen sijaan ovat vielä niin vaiheessa, että niiden suhteen en ihmeitä odota. Puutarhassa pörrää kuitenkin vielä kaikenlaista pölyttäjää, joten olisihan se niidenkin kannalta hyvä, jos mahdollisimman moni kasvi ehtisi kukkia.

8 kommenttia:

  1. Sepä se, lämpimien ilmojen vuoksi monet kesäkukat kuten perennatkin jatkavat kukintaansa täysillä. Eihän sellaisia raaski kompostiin kantaa.
    Monessa yhteydessä katsuran tuoksua on sanottu vaahtokarkin tuoksuksi. Ehkä sillä tarkoitetaan vaahtokarkin nuotiossa tai grillissä paahtamisesta nousevaa tuoksua. Selittäisi tuon sinunkin havaitsemasi paahdetun sokerin tuoksun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei raaski ei. Eihän sillä muuten mikään kiire ole, mutta olisi kivempi siivoilla kesäkukkia vähitellen pois kuin sitten sen ensimmäisen hallayön jälkeen.

      Vaahtokarkki kuulostaa osuvammalta kuin piparkakku! Voihan niiden tuoksu vaihdellakin ja ihmiset tietenkin haistavat ja yhdistelevät tuoksuja eri tavoin.

      Poista
  2. Ääh, harmi tuon paketin katoaminen, jospa se vielä tulisi perille👍 Itse jännitän vielä pionitilauksen saapumista. Muut ovatkin jo onnellisesti maassa. Toki kasveilla on vielä pitkä matka kevääseen ja mitä vain voi tapahtua. Kunpa myyrät eivät löytäisi tulppaanin sipuleita Kauhurinteestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pionisikin löytävät perille! :) Sillehän ei sitten kauheasti mitään voi, mitä kasveille talven aikana tapahtuu, ei auta kuin toivoa parasta!

      Poista
  3. Nyt onkin ollut kauniita syysvärejä, meillä punaisimmat värit olivat aronioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella, metsässäkin on ollut ihana kävellä haapoja ihailemassa. :)

      Poista
  4. On teilläkin tapahtunut muutamassa vuodessa paljon pihalla. Sipulitilauksen katoaminen harmittaa varmasti. Toivottavasti löytävät sen pian, jotta pääset istuttamaan. En minäkään raskinut kukkivia leijonankitoja kiskoa pois, jotta saisin yhden penkin kasvitettua perennoilla. Päätin jättää perennojen siirtelyt keväälle. Kehäkukatkin saavat kukkia iloisesti niin pitkään kuin niitä huvittaa. Syksyllä ei kuitenkaan ole liikaa kukintaa ja vehreyttä, joten annan mahdollisuuden kaikille, jotka vain haluavat vielä kukkia. Sitä paitsi komposti pursuaa jo yli äyräidensä eikä kaikkia rikkaruohojakaan ole vielä kitketty :D Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostin vetokyvyn takia olisikin kiva siivoilla kesää pois vähitellen, mutta ei nyt tosiaan voi vielä, kun niin kauniisti kukkivat! Pelkät kelloköynnökset vievät aikanaan varmaan puoli kompostia. :D

      Mukavaa viikkoa sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!