tiistai 1. joulukuuta 2020

Vuodenkierto: marraskuu

Marraskuun vuodenkiertopostaus meni näköjään joulukuun puolelle, mutta haittaako tuo nyt mitään. Marraskuu, joopa joo. Ei ole juuri mitään erityisen positiivista sanottavaa koko kuukaudesta, eikä joulukuun alku ainakaan näytä sääennustuksen perusteella yhtään sen paremmalta. Märkää ja pimeää on ollut.

Lunta toivoisin kovasti, sekä suojaamaan kasveja että piristämään maisemaa. Pelkkä pakkanenkin riittäisi, että olisi mukavampi kävellä metsäpoluilla (nyt ovat melkoista mutavelliä) ja voisi aloittaa lintujen ruokinnan kunnolla.

Lumi tekee talventörröttäjistä erityisen kuvauksellisia. Tässä punahattu, jolla lumihattu.

Kuukauden kuvan nappasin sinä ainoana päivänä, kun oli hieman lunta.


 
Puutarhan syystyöt ovat enimmäkseen paketissa, mutta jokunen pikkuhomma vielä odottelee tekijäänsä. Daalianjuurakot nostin muistaakseni viikko sitten ja ne lojuivat kuistilla kuivumassa turhankin pitkään, ennen kuin sain laitettua ne talviteloille. Kannojen juurakot ovat edelleen ruukuissa odottamassa samaa operaatiota. Jättiverbenakin oli tarkoitus ottaa juurakkona talteen, mutta se puskee edelleen uutta versoakin, joten ehkä otankin sen kokonaisena säilöön. Chilit kypsyvät kuistilla hyvin, tosin valitettavasti myös kirvat viihtyvät siellä. En taas oikein tiedä, mitä niiden kanssa tekisin. En ole myrkkyjen ystävä ja kun chilejä on tarkoitus syödä, se ei oikein ole vaihtoehto muutenkaan
 
Sitkeä tuoksukärhö kukki vielä marraskuussa..

 
 
Kukkasipuleita "jouduin" hankkimaan lisää, ne pitäisi vielä istuttaa. (Joulukuussa, aika hullua...) Talon tienvieri on ollut kokonaaan laittamatta, kun tietä on kaiveltu putkitöiden yms takia. Nyt tiellä on asfaltti ja talon puolella reunustettu nurmialue, joka siis tietenkin toistaiseksi on pelkkää mustaa multaa. Periaatteessa alue on tonttiamme, mutta en tiedä saisiko siihen silti omin luvin mitään istutella. Kukkasipuleiden istuttamista sen sijaan tuskin kukaan kieltää, joten haalin siihen tulppaaneja ja narsisseja kevättä piristämään. Krookukset olivat valitettavasti jo joka paikasta loppu, joten pitää lisäillä niitä sitten ensi syksynä. Kukkien siemeniä ajattelin myös heitellä ruohonsiemenien sekaan, mutta varpuset näyttävät niitä niin ahkeraan nokkivan, että ehkä odottelen niiden siirtymistä talviruokinnalle.


Mukavaa joulukuun alkua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Marraskuu on usein vuoden tympein kuukausi. Täällä se meni kuitenkin suht kivuttomasti ohi ja loppukuu on nautittu valkeista maisemista. Nytkin sataa lunta, joten kyllä passaa joulukuuta aloitella :) Kysäisepä kunnan puistoalueista vastaavalta, saatko laitella jotain nurmialueelle. Meillähän tuo kivikkorinne on suurelta osin kunnan puolella, mutta kunnanpuutarhuri antoi heti luvan sen tekemiseen kun vain soitin ja kysyin. Ainoa ehto oli se, että jos joskus täytyy esim. kunnallistekniikkaa kaivella siinä, niin sen pitää onnistua. Eli käytännössä ei saa istuttaa puita tai tehdä mitään kiinteitä rakennelmia. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, kiitos! :) Täytyy ottaa keväällä asialistalle. Tienvieri on aika varjoinen, mutta siinä voisi menestyä vaikka kurjenpolvet tai nauhukset, joista olisi pölyttäjillekin enemmän iloa kuin nurmikosta.

      Mukavaa joulun odotusta sinnekin! :)

      Poista
  2. Eipä ole tarvinnut lunta kolata, eikä siltä näytä hetkeen tulevaisuudessakaan. Onneksi joulun lähestyminen sallii valosarjoilla ja koristeilla somistamisen. Ilahduttaa kummasti.
    Mukavia joulukuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot on täällä vielä virittelemättä, mutta tulevana viikonloppuna suunnittelin laittavani ne paikoilleen. Valoa tässä pimeydessä tosiaan kaivataan!

      Mukavaa joulukuuta myös sinulle! :)

      Poista
  3. Mustaa on tosiaan iltaisin ollut vaikka onneksi mukaan on mahtunut myös pieniä auringon pilkahduksiakin. Hitusen oli lunta jo täälläkin mutta vain hetken, kuin tomusokeria puutarhan yllä. Valoa kohti mennään joten ihanaa joulun aikaa sinne💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten paljon ohutkin lumipeite tai jopa pelkkä kuura muuttaa maisemaa!

      Siihen ei onneksi tosiaan ole pitkä aika, kun päivät alkavat taas hissukseen pidentyä ja kohta voikin aloittaa taimikasvatuksen.

      Ihanaa joulun aikaa sinnekin! :)

      Poista
  4. Marraskuu jo onneksi takana mukavaas joulun odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!