tiistai 22. kesäkuuta 2021

Pionien kukintaa

Odotin innolla pionien kukintaa, mutta nyt kaikki tuntuu etenevän helteen takia niin vauhdilla, että kukinta kestää vain pienen hetken. Onneksi eri pionit sentään kukkivat eri aikaan, joten kokonaiskukinta on pidempi!

Vuokkopioni, oletan. Tämä on hankittu ilman nimeä.

Keltainen kaukasianpioni kukki ensimmäisenä jo aikoja sitten. Siitä seuraavana kukkaan ehti ylläoleva vuokkopionioletettu ja sitten alakuvan valkoinen kaunotar, jonka nimestä en ole ihan varma. En ole merkinnyt lajikkeita penkkeihin, mutta muistan ainakin suunnilleen mitä lajikkeita pihasta löytyy. Mutta koska suurin osa pioneistani on valkoisia keltaisella keskustalla, ts. aika samannäköisiä, ei lajikkeiden erottaminen toisistaan ole ihan yksinkertaista.

Tämä voisi olla Claire de Lune, etenkin aikaisen kukinnan vuoksi.

Claire on hybridipioni, eli kahden lajin (kiinanpionin ja kaukasianpionin) risteytys. Tämän jälkeen kukkansa avasi aivan ihana silkkipioni, jossa oli kaikkiaan kuusi kukkaa! Näin silkin kerran yhdessä puutarhassa ja tiesin saman tien, että se on pakko saada omaankin puutarhaan. Toissasyksynä ostin Pionien kodista silkin juurakon, joka lähtikin reippaasti kasvuun. Viime kesänä siinä oli jo pari kukkaa ja nyt siis jo reilu määrä.

Kukat ovat myös pölyttäjien mieleen.

Seuraava kukkija oli myös hybridipioni, tummanpunainen Buckeye Belle.

Luonnonlajien ja hybridien jälkeen estradille pääsevät kiinanpionit. Osa niistä on vielä nupulla, kuten Elsa Sass ja ensimmäistä kertaa kukkiva Nippon Beauty, joten muutama pioni riittää vielä toiseenkin postauksen esiteltäväksi! Olen ihan innoissani kaikista näistä kukista! Ensimmäinen vuosi tässä pihassa, jolloin pionit kukkivat näinkin runsaasti! Tuskin maltan odottaa tulevia vuosia.

Jan van Leuwen, ensikukinta tässä pihassa. Se on ollut minulla jo muutaman vuoden, muttei ole kukkinut. Siirsin sen syksyllä uuteen paikkaan, liekö sitten ollut mieleinen siirto vai pelkkää sattumaa. Joka tapauksessa hän nyt kukkii!

Tämän nimestä taas en ole varma. Voisi olla Krinkled white?

Viime kesän heräteostos, Immaculee.


8 kommenttia:

  1. Sinulla on kauniita pioneja ja harmittaahan tämän helteen lyhentävä vaikutus kukintaan. Samaa olen minä miettinyt sekä pionien että muidenkin suhteen - pikakelauksella mennään, jos ei kohta tule kohtuullisempia säitä.
    Joka tapauksessa hienoa, että uudet pionisi kukkivat ja jatkossa on luvassa vielä runsaampaa kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näyttää menevän pikakelauksella edelleen, joten ei auta kuin ihailla kaikkea nopeasti! :D

      Poista
  2. Kauniita valkoisia pioneja. Hyvin ovat lähteneet kukkimaan nuorina taimina. Meilläkin pionit aloittivat viikonloppuna kukinnan ja nyt jo osa kukista on aikansa eläneen näköisiä. Niin nopeasti helle polttaa terälehdet rutikuiviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa lajikkeista vielä kukkii nopeammin kuin toiset, joten kukinta saattoi mennä ihan muutamassa päivässä ohi. Onneksi toiset kukkivat sentään hieman pidempään.

      Poista
  3. Upeita pioneja! Meillä vasta ensimmäisissä pionin nupuissa näkyy väriä, tosin minulla onkin vain kiinanpioneja, ei noita aikaisempia. Toivottavasti sää vähän viilenisi, jotta kukinta ei menisi niin nopeasti ohi. Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei näytä viilemistä olevan luvassa, joten samalla vauhdilla varmaan mennään edelleen. Pioneista on kukkimatta enää Elsa Sass, mutta onneksi kaikenlaista muutakin kukkii.

      Poista
  4. Ne on kaikki niin kauniita, nimistä viis;)
    Meilläkin kukkii juuri nyt `Buckeye Belle` ja seuraavat ihan kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! :) Tosin pioneilla on niin mielenkiintoisia nimiä, että niitä on kiva tietää jo ihan senkin takia.

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!