tiistai 12. helmikuuta 2019

Eläimille ruokaa ja suojaa puutarhassa, osa: auringonkukat

Varmaan kukaan ei voi saada ihan kaikkia haluamiaan kasveja, mutta pienessä pihassa joutuu aina tekemään valintoja jo tilasyistäkin. Parasta on, jos sama kasvi pystyy täyttämään monta "käyttötarkoitusta", jos näin voi kasvista sanoa. Jos pihaan esimerkiksi mahtuu vain yksi puu, on parasta valita sellainen laji, joka täyttää mahdollisimman monta toivetta vaikkapa kukinnan, hedelmien ja kauniin syysvärin osalta.

Itselleni on tärkeää, että mahdollisimman monet puutarhani kasvit ovat hyödyksi myös puutarhan eläimille. Yksi omista suosikkikasveistani on auringonkukka. Lajikkeita löytyy vaikka millaisia, on pieniä, suuria ja tolkuttoman suuria, keltaisia, valkoisia ja punaisia. Auringonkukat ovat helppoja kasvatettavia ja niistä riittää silmänilon lisäksi iloa myös pihan ötököille ja linnuille. Auringonkukka on myös mainio maanparannuskasvi.

Kimalaiset ja muut pölyttäjähyönteiset rakastavat auringonkukkia. Lajike on "Aura".

Siemenet puolestaan kelpaavat linnuille. Simenenet hävisivät niin nopeasti, että meinasin itse jopa jäädä ilman!

Auringonkukkien suuret lehdet ja kukat tarjoavat myös hyviä piilopaikkoja hyönteisille.

2 kommenttia:

  1. Oi ihanat, hyödylliset auringonkukat - minäkin rakastan niitä!
    Ja hei, blogissani on sinulle haaste, käypä kurkkaamassa . .

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!