keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kevätseurantaa

Ilahdun kevään ensimmäisten merkkien näkemisestä tietysti jo ihan sinänsä, mutta lisäarvoa tuo havaintojen ilmoittaminen Luonto-Liiton Kevätseurantaan. Kevätseurannassa seurataan kevään edistymistä havainnoimalla tiettyjä, keväisiä eläin- ja kasvilajeja sekä vuosittain vaihtuvia ilmiöitä. Muistaakseni esimerkiksi viime vuonna yksi seurattavista ilmiöistä oli ihmiset piknikillä. Erityisinä Kevätseuranta -viikonloppuina havainnoidaan myös teemalajien runsautta.

Omien havaintojen ilmoittamisen lisäksi palvelussa voi seurata kevään etenemistä tarkastelemalla lajihavaintojen ilmestymistä kartalle. Havaintojen ilmoittaminen on paitsi hauskaa, myös hyödyksi tutkimukselle. Kevätseurantahavaintoja on kerätty jo vuosikymmenten ajan ja niistä havaita esimerkiksi muuttolintujen saapumisen aikaistumista ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Tänään oli erityisen hyvä kevätseurantapäivä, bongasin nimittäin pihaltani sekä ensimmäisen nokkosperhosen että kimalaisen! Innostuin kimalaisista viime kesänä ja yritin opetella (melkoisen surkealla menestyksellä) tunnistamaan lajeja, joita Suomesta löytyy reilut 30! Varmuudella tunnistan tasan yhden, kartanokimalaisen, joka pihallani tänään lennellyt kimalainen ei ollut. Kevätseurannassa riittää onneksi pelkkä "kimalainen".


Mehiläisyhdyskunnista poiketen kimalaisista talvehtivat vain uudet, kesällä paritelleet kuningattaret, joista jokainen perustaa uuden yhdyskunnan. Kaikki keväällä liikkuvat kimalaiset ovat siis kuningattaria ja niiden selviytymisestä riippuu kokonaisen pesän ja yhdyskunnan tulevaisuus. Toivottavasti tämä ja kaikki muutkin kuningattaret löytävät tarpeeksi ruokaa. Krookukset näyttivät olevan sen mieleen.

Kimalaishavaintoja oli Kevätseurantaan ilmoitettu vasta seitsemän. Turun piste on minun havaintoni, eli tuo yläpuolen kuvan kimalainen. 😊

Nokkosperhosia oli ilmoitettu jo vähän reilummin, muttei niitäkään vielä montaa. Turussa on lisäkseni joku muukin ilmoittanut nokkosperhoshavainnon.

4 kommenttia:

  1. Tuo kevätseurantalomake olikin ihan uusi tuttavuus minulle. Pitääpä katsoa, jos vaikka jonkun havainnon muistaisi ilmoittaa sinne. Vielä ei kyllä täällä ole niiden aika, mutta ehkä jo parin viikon päästä... Kiitos vinkistä ja linkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Itse tykkään seurailla, miten havaintoja alkaa kertyä ja levittäytyä pitkin maata.

      Poista
  2. Tänään bongasin ekan kimalaisen ja kymmenittäin mehiläisiä. Täytyykin käydä katsomassa tuota kevät seurantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin juuri postauksesi! Meillä käy hyvin vähän tarhamehiläisiä, ei varmaan kellään ole pesiä tarpeeksi lähellä. Mutta erakkomehiläisiä on paljon ja ainakin viime kesänä myös kimalaisia oli runsaasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!