perjantai 29. toukokuuta 2020

Vaaleanpunainen lipsahdus ja muita tulppaaneja

Viime postauksessa narisin, miten vaaleankeltaisina ostamani tulppaanit osoittautuivatkin vaaleanpunaisiksi, ja mistä minä niin mieleni pahoitin. Noh tuota, koska samasta penkistä nousi hieman myöhemmin myös niitä vaaleankeltaisia tulppaaneja, niin tässäpä on tainnut käydä niin, että olen ihan tarkoituksella istuttanut vaaleanpunaisia tulppaaneja. Liekö syksyn alelaareilla tapahtunut joku hetkellinen sekoaminen tai ehkä en ole ihan tajunnut miten vaaleanpunaisia ne ovat. Ne ovat nimittäin todella hempeitä ja kaiken kukkuraksi aivan valtavan kokoisia! Hieman vastentahtoisesti joudun myöntämään, että kaikessa hattaramaisuudessaan ovat aika kauniita.

Vaaleankeltainen on nimeltään "Budlight".

Tulppaaneja on tänä keväänä tosi paljon. Toki laitoinkin sipuleita maahan paljon, mutta tuntuvat myös epämääräisestä talvesta huolimatta nousseen hyvin. En tiedä kaikkien lajikenimiä enkä suoraan sanottuna muista puoliakaan näistä istuttaneeni, mutta haitanneeko tuo mitään. Raidallisten (jotka kuuluvat en-muista-näitä-istuttaneeni -joukkoon) takana näkyvät rimpsureunaiset punalilat ovat yksiä suosikkejani. Ne ovat toissavuoden istutuserästä, kivasti siis nousseet uudestaankin. Täytyy yrittää selvittää niiden lajikenimi.

Nämä monihaaraiset ovat hauskoja! Niidenkään nimiä en muista, mutta muistan, että niissä on kahta eri lajiketta sekaisin ja että ostin ne syksyllä jostain paikallisesta puutarhamyymälästä alevaiheessa. Ne kasvavat daaliapenkissä, johon ei alun perin ollut tarkoitus laittaa mitään muuta kuin niitä daalioita. No, syksyllä ajattelin, että olisihan se kiva, kun siinä keväälläkin jotain kukkisi ja tulppaanithan voi kätevästi nostaa sitten daalioiden tieltä ylös. Hyvä suunnitelma, mutta käytännössä tulppaanit vasta aloittelivat kukintaansa kun daaliat piti jo saada maahan, joten kaivoin daaliat hankalasti niiden sekaan. Menihän se niinkin.

Vaikka sotken aika iloisesti värejä keskenään, olen tuppaanien suhteen yrittänyt pitää jonkinlaista värijakoa penkeittäin.

Sekopenkki: punaista, keltaista ja oranssia. Punaiset ovat alkuperäisasukkaita, itse en ole punaisten tulppaanien ystävä, mutten halunnut niitä poistaakaan. Hyvinhän ne tuolla seassa menevät.

Oranssi penkki

Lilahtava penkki, mukana myös  oranssia. Alun raidalliset ja rimpsureunat asuvat tässä samassa penkissä. Allaoleva lila lienee "Purple Prince".

Kissatarhan puolellakin on muutama oranssi tulppaani. Nämäkin ovat varmaan alkuperäisasukkaita, koska en muista tarhaan mitään istuttaneeni.

Kaivon viereen laitoin myös aika räikeitä tulppaaneja, kivasti piristävät valkoisten narssissien kanssa hieman varjoisaa paikkaa. Kissaan ne eivät ilmeestä päätellen tee kovin kummoista vaikutusta. 😂

11 kommenttia:

  1. Oi, kun siellä on paljon erivärisiä ihania tulppaaneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aika paljon sipuleita olen maahan laittanutkin!

      Poista
  2. Budlight on ihastuttava. Sen nimi pitääkin laittaa muistiin.
    Sinulla on valtavasti tulppaaneja. Eri väreillä on onnistuneesti oma alueensa. Teen joka syksy sipuleista istutuslistat. Tänä vuonna maasta on noussut runsaasti aiempina vuosina istutettuja tulppaaneja. Siksikin moni tulppaanialue on minulla enemmänkin sekopenkki. Värien suhteen kun kiinnostus vaihtelee vuosien kuluessa. Enkä kyllä ole erityisen taitava värien yhteen sommittelija. Sinulta se on sujunut.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aina mietin, että tekisin istutuskartan, mutta en sitten koskaan kuitenkaan jaksa. Sipuleiden kaivelu kylmään maahan perennojen sekaan ei ylipäätään jaksaisi yhtään innostaa siinä vaiheessa syksyä.

      Sekopenkit ovat minusta vallan ok. :) Kaikki värit sopivat kyllä jollain tavalla yhteen, kunhan silmä tottuu. Kasvaahan luonnossakin eri värejä ihan sikin sokin.

      Poista
  3. Upeaa tulppaanien tykitystä! Ensimmäisen kuvan vaaleanpunaiset ovat minusta ihania ja sitten kun vielä vaaleankeltaiset aloittavat siellä seassa, niin kaunista on. Minä olen jo tänä keväänä siirrellyt tulppaaneita pois edestä. Mistäpä sitä sipuleita istuttaessa voisi tietää, että parin vuoden päästä haluaa juuri siihen kohtaan polun tai pensaan? :D Kivaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan voi tietää! :) Itsekin olen tässä muutaman kasvin jo ehtinyt siirtää ja ainakin pari on vielä siirtolistalla. Mies aina ihmettelee, että eikö kasveja voisi kerralla istuttaa siihen lopulliseen paikkaan, mutta kun ei se niin yksinkertaista ole!

      Kivaa kesäkuuta sinnekin! :)

      Poista
  4. Jestas miten paljon erilaisia tulppaaneja sinulla on. Kauniita ovat kaikki. Minusta nuo ensimmäisen kuvan tulput on aivan ihania 🤗. Minulla on blogissa perenna arvonta jos vaikka kiinnostaisi. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos vinkistä, menenpä heti kurkkaamaan! :)

      Poista
  5. Kyllä! :) Joka syksy mietin, että jaksanko kaivella sipuleita maahan, mutta kyllä kevään väriloisto sitten palkitsee.

    VastaaPoista
  6. Aivan upeita tulppaaneja ja vaikka kuinka monta erilaista! Ihania kaikki! Täältä löytyi kaunis blogi, joten liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!