maanantai 29. kesäkuuta 2020

Vuodenkierto: kesäkuu

Ihan käsittämätöntä, että pian on jo heinäkuu! Kesä on ollut sekä koronan että säiden puolesta aika omituinen ja aika on tuntunut välillä kulkevan todella hitaasti ja välillä taas hujahtavan huomaaamatta ohi. Kasvien kukinta tuntui aluksi kestävän vaikka kuinka, mutta ilmojen lämmettyä kaikki meni hirveällä vauhdilla lähdöstä maaliin. Kaikesta ei ehtinyt edes kuvia ottaa.

Marhanliljat ovat tänä vuonna erityisen hienoja. Varsinkin "Claude shridet" kasvoivat aivan tolkuttoman isoiksi ja korkeiksi. Tämä on "Sunny morning".

Koska kesäkuussa puutarhassa tapahtuu niin paljon, on vuodenkierto -kuviakin kaksi. Ensimmäinen on ihan kesäkuun alusta, kun tulppaanit olivat loistossaan.

Pari viikkoa myöhemmin, kesäkuun puolivälin paikkeilla maisema näytti tältä:

Istutin syksyllä ihan överipaljon "Purple sensation" -laukkoja, jotka kukkivatkin kauniisti ja tuovat kivasti väriä tulppaanien ja perennojen kukintojen väliin. Marskinliljat, jotka näkyvät toisessa kuvassa puutarhakaaren takaa, kukkivat myös hienosti ja pitkään.

Tämä uusi puutarhakaverinikin on jo paikallaan toisessa kuvassa, mutta ei taida oikein näkyä heinikon seasta. Se istuu kirsikkapuun alla.

Tällä hetkellä puutarhassa kukkivat ainakin ruusut, jotka taidan esitellä ihan omassa postauksessaan. En ole oikein ruusuihminen, mutta jostain syystä niitä on silti päässyt puutarhaan kertymään. Jotenkin vanhan talon piha tuntuu niitä suorastaan vaativan.

Keijukukat kukoistavat ja ovat myös pörriäisten mieleen.
 
Pioni "Elsa Sass" teki yhden nupun, sen aukeamista olen odotellut jo pari viikkoa. Se saattaa aueta jopa tänään. Toivottavasti ei mene sateessa saman tien piloille.

4 kommenttia:

  1. Kasvien kesä on mennyt hurjaa vauhtia, sillä yhtenä päivänä ne ovat nupussa ja seuraavana jo alkavat lakastua. Helteillä lienee osuutensa. Juuri nyt sataa, mistä kasvien puolesta kiitän.
    Näin ihmisen näkökulmasta aika on mennyt oudon hitaasti, mikä taitaa olla koronan pitkittämän hiljaisen kevään aiheuttamaa. Välillä ei aamulla tiedä, mikä päivä kulloinkin on.
    Minun Glaude shridetini ei taida kukkia tänä kesänä ollenkaan. Sen sijaan tavalliset varjoliljat ovat korkeita ja täynnä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin satoi onneksi eilen, ihanaa!

      Minulla nimenomaan ne Claudet ovat poikkeuksellisen isoja ja komeita, mutta marhanit ja varjot vain tavallisen hienoja.

      Päivät tosiaan menevät sekaisin, kun ovat aika samanlaisia keskenään. Välillä sitten havahtuu, että ai kuukausi on taas vaihtunut, no oho.

      Poista
  2. Kesäkuussa tapahtuikin tänä vuonna todella paljon ja huimaa vauhtia. Itse yritti pysyä vain vauhdissa mukana ja yhtäkkiä olikin jo heinäkuu. Helteistä nautittiin, mutta on tämä sadekin pitkästä aikaa mukavaa. Lasten kanssa ollaan sadetakit päällä puuhailtu ulkona. Normaalina kesänä varmaan vietettäisiin sadepäivät sisällä :D Mukavaa ja kukkaisaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta tosiaan kaivattiin jo! On se kiva, että on vaihtelevaa säätä, niin voi puuhailla erilaisia asioita.

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!