lauantai 23. helmikuuta 2019

Varhaiskylvöjen helmikuun kuulumiset

Ikkunoista tulvii auringonpaisteella sisään jo ihanasti valoa, mutta siitä huolimatta keinovalo sen kun lisääntyy. Otin keittiön riippuvasta taimihyllyköstä käyttöön alimmatkin hyllyt, koska tila rupesi loppumaan. Alimman hyllyn pohjassa on myös ledilista, joka valaisee pöydällä olevia kasveja. Pöydällä on toistaiseksi vain kaupan yrttejä ja multapedillä lojuva bataatti, mutta pian sinnekin tulee kauheasti kaikkea.

Tähän mennessä koulittu pelargonit, kaikki chilit ja pitkiksi honteloisiksi venyneet kovan onnen orvokit. Orvokkikylvös tippui heti ensimetreillä kissan toimesta hyllyltä alas, mutta karusta alusta huolimatta taimet näyttävät ihan reippailta. Varsinkin nyt, kun ne ovat päässeet omiin astioihinsa ja syvemmälle multaan.

Orvokki "Cats orange"

"Normaalit" chilit eli baccatumit ja annuumit ovat kasvaneet hyvällä prosentilla, kaikki selvisivät koulintavaiheeseen. Niistä raaskin jopa karsiakin huonompia taimia, joku järki siis (joskus) minunkin hommissani. Hankalammista (rocoto ja villilajike) koulintavaiheeseen selvisi vain kolmannes, eli molemmista vain yksi potti. Sehän toki riittää, jos ne vain jaksavat pysyä hengissä ja kasvaa. Kasvoivat tai ei, näillä mennään. En rupea uusia kylvämään. Itivätkin sen verran hitaasti, ettei aikakaan enää riittäisi.

Pelargonit alkavat jo näyttääkin pelargoneilta. Koko pussillinen, mikä oli onneksi vain kuusi siementä, iti ja kasvoi hyvin. Kuistin talvehtineille pelakuillekin pitäisi kohtsillään tehdä jotain, siis vaihtaa mullat. Ensin pitäisi kaivella sopivia ruukkuja ulkovarastosta, missä on kylmää, ahdasta ja sekaista (-> ei houkuta) ja joko raivata jonkinlainen mullanvaihtotila kuistille (-> mission impossible) tai tuoda koko mullanvaihtohässäkkä keittiöön (-> kauhea sotku ja kissat häsläävät mukana).

Pelargoni "Black velvet rose", takavasemmalla "normaali" chili

Munakoiso kasvaa hitaasti, mutta lupaavasti. Paprika on edelleen "ehkä idän, ehkä en" -vaiheessa. Jopa ne hankalat villichilit itivät nopeammin. Lämpömatto olisi varmaan auttanut, mutten ole halunnut sellaista hankkia. Jotenkin epäilen, että taimien sijaan sen päällä lämmittelisivät kissat... En muista, että viime vuonna paprikan kanssa olisi ollut mitään ongelmaa (sen pidempää paprikakokemusta minulla ei olekaan), mutta se oli tietysti eri lajikettakin. Siirsin paprika-astian pöydältä valohyllykköön, toivottavasti se viihtyy siinä paremmin.

Kelloköynnös, neidonkieli ja vaikka mikä itää. Tässä vaiheessa olen vielä innoissani ja kieltäydyn ajattelemasta, miten paljon tilaa kaikki myöhemmin vie... Joko kohta saa kylvää tomaatit???

Koristetupakka meni vähän överiksi, vaikka kylvin mielestäni "ihan vähän".

Olin pari päivää poissa kotoa, ja sillä aikaa jääkaapin akileijat olivat päättäneet ruveta itämään. Siirsin onnettomat olmitaimet lämpöön ja valoon, eivätköhän ne siitä vankistu. Toivon mukaan lisääkin siemeniä itää vielä, tällä hetkellä taimia on vain astian toisessa päässä.

Myös tulppaaniruukku piti nostaa jääkaapin vihanneslokerosta kuistille, koska sille tuli miehen sanojen mukaan lasikatto vastaan. 😁


Kanna ei ole kylvös, mutta varhaiskasvatukseen kuuluva kuitenkin. Nostin ruukun joskus joulun jälkeen olohuoneen nurkkaan ja nyt nurkassa näyttää tältä:

Viidakkonurkkaus! Vähän hirvittää mihin mittoihin se oikein aikoo kasvaa. Hankin myös toisen kannanjuurakon (keltaisen, tämä on punainen), joka pitäisi laittaa multiin. Ihmiseksi, joka ei pidä kannoista, tunnun näkevän yllättävän paljon vaivaa niiden eteen...

Niin joko kohta saa kylvää tomaatit?

2 kommenttia:

  1. Siellä jo kasvaa ja vihertää kunnolla, ihania pikkutaimia. Täällä vasta ensimmäiset kylvetty, eikä mikään ole vielä itänyt. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä kiire ole, vasta helmikuu! Itse olen niin malttamaton, että on pakko aloittaa jo tammikuussa kylvöhommat. Mukavaa viikonloppua sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!