keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Apua, tila loppuu!

Tänään on kevätpäiväntasaus eli päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Huomisesta eteenpäin valoisan ajan osuus siis alkaa ylittää pimeän ajan osuuden! Juuri nyt ei tosin kovin keväiseltä näytä, ulkona vihmoo lunta. Onneksi keittiöön saa oman yksityisen kevään napsauttamalla kasvivalot aamulla päälle.

Keittiön taimikasvatustila alkaa pullistella liitoksistaan. Siirsin chilejä isompiin ruukkuihin ja koulin ensimmäisen satsin tomaatteja. "Indigo rose" -lajikkeesta tasan yksi neljästä on itänyt, kylvin uudet siemenet tyhjiin potteihin. Ainakin toinen taimi olisi vielä kiva saada. "Outdoor Girleja" koulin peräti kuusi. Niin monelle ei taatusti ole tilaa, mutta murehditaan sitä myöhemmin.

Kelloköynnökset olivat alun perin pöydällä, mutta siirsin ne ylös taimihyllykköön. Jostain kumman syystä niistä oli varmaan ihan itsestään katkennut lehtiä = kissat napostelleet. Vaihdoin tilalle chilejä, koska jotenkin epäilen, ettei niiden syöminen katteja houkuta. Niillä on kissanruohoa kyllä saatavilla, mutta ilmeisesti uudet kulinaristiset elämykset houkuttavat... (Täytyy tässä kohtaa mainita, että kasvien napostelu on harvinainen poikkeus, eikä sääntö. Yleensä kasvien annetaan kiltisti olla.)

Kuvassa on vähän kaikenlaista. Isoimmat chilit valokaaren alla (loput taimihyllyillä), taustalla näkyy vasemmalla kaupasta ostettu, isompaan ruukkuun siirretty minttu, tänä keväänä hankittu Mårbacka -pelargoni, välissä lasipurkissa versova sipuli ja muovipussin alla on kannan juurakko. Ihan etualalla chilien vieressä basilikakylvökset, ikkunalaudalla pistokkaita, nimetön kirkkaanpunainen pelargoni (talvehtinut), kaktuksia (pienessä ruukussa siemenestä kasvatettuja pitahayan taimia ja isoimmassa ruukussa on siemenestä kasvatettuja silkkialbitsioita. Viimeksi mainittujen kanssa olen pikkasen pulassa, ovat nimittäin jo aika isoja. Kylvin ne viime keväänä ajattelematta asiaa ihan loppuun asti, kyseessähän on siis puu. Kuvan kissa tuskin liittyy kelloköynnösten lehtien mystiseen katkeamiseen, epäilen siitä aivan toista yksilöä. Kissan viereisessä ruukussa kasvaa pikkuruisia sitruunan taimia. (juu, sekin on puu...)

Niin kuin näkyy, pöydällä olisi vielä valaistua tilaa jäljellä ikkunalautaan päin, mutta sinne on pakko jättää kissoille kulkureitti. Muuten ne kävelevät taimien yli.

Ah, tässä näkyy myös ikkunalaudan loput asukkaat eli lihansyöjäkasvit, kannukasvi ja kärpäsloukku, ja ehkä myös Plantagenista ostamani pelargonipistokkaat. Ovat tuossa närkästyneen näköisen kissan naaman edessä. 😁

4 kommenttia:

  1. Heh, kissan ilme viimeisessä kuvassa on mainio! Selvästi sen näköinen, että tasan tarkkaan kävelee taimien yli, jos levittäytyvät vähänkään hänen kulkureitilleen ja makoilupaikalleen :D Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ne ovat todella itsepäisiä ja kävelevät tasan siitä, mistä ovat tottuneet kävelemään.

      Kivaa viikkoa sinnekin! :)

      Poista
  2. Täälläkin rupeaa tilat taas kerran loppumaan. Raivaan joka vuosi lisää tilaa ja ostan kasvilamppuja jne., mutta aina paikat vain täyttyy. Hyviä kasvatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :)

      Kasvatustila on katoava luonnonvara. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, niitä on aina kiva lukea!